Hollywoodin ”pahisnainen” kiinnostui islamista?

Monessa kohussa keitetty näyttelijä Lindsay Lohan kuvattiin Brooklynissa, New Yorkissa, kantamassa Koraania. Nainen on tällä hetkellä suorittamassa yhdyskuntapalvelusta valehtelemisesta auktoriteeteille ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lohanin edustaja kertoi The Independentille, että hän ei välttämättä harkitse kääntymistä muslimiksi, sen sijaan hänellä olisi meneillään projekteja, jotka liittyvät Lähi-itään ja hänellä on kiinnostusta oppia alueen kieli. Lohan vietti jonkin aikaa Dubaissa aiemmin tänä vuonna ja kiinnostui samalla paikallisten elämäntavasta.

The Blaze raportoi, että Lohan laittoi huhtikuussa Instagramiin arabiankielisen kirjoituksen, jonka hän luuli tarkoittavan: ”Olet kaunis.” Itseasiassa, tekstissä luki: ”Olet aasi.” Näyttelijätär poisti kirjoituksen.

Kuva: Scary Movie 5

Lähteet: The Blaze, The Independent, Daily Mail

(Episodi/MLE)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut