Hotel Transylvania 2 menestyy lippuluukuilla – rikkoi huimia ennätyksiä

27.9.2015 16:31

Adam Sandlerin tuottama, käsikirjoittama ja tähdittämä Hotel Transylvania 2 -animaatioelokuva nettosi huimia summia avausviikonloppunaan. Vampyyreiden asuttamasta hotellista kertovan komedian menestys on suuri huojennus vaikeuksien parissa kamppailevalle tuotantoyhtiö Sonylle.

Hotel Transylvanian jatko-osa tienasi julkaisuaan seuraavina ensimmäisinä parina päivänä noin 43 miljoonaa euroa. Tämä on yli kaksinkertainen määrä Sonyn tänä vuonna toiseksi eniten avausviikonloppunaan tienanneen The Internin (suom. Harjoittelija) 16,6 miljoonan euron tuloihin verrattuna.

Hotel Transylvania 2:n avausviikonloppu oli paitsi Sonyn tuottoisin tänä vuonna, myös Sandlerin uran avausviikonlopuista kaikkein tuottoisin koskaan. Menestys tuli hyvään aikaan sekä Sonylle että Sandlerille, jotka joutuivat kesällä häpeämään Pixelsin huonoa menestystä.

Lähde: Deadline
(Episodi/SK)

Lisää luettavaa