Humoristinen romaani kertoo Suomen ensimmäisestä näytelmäelokuvasta

Tietokirjailija kirjoitti tositapahtumiin perustuvan hauskan ja viihdyttävän romaanin, jonka aiheena on Salaviinanpolttajat-elokuva.

Kuva: Veikko Somerpuro

Vuonna 1907 valmistunut Salaviinanpolttajat on Suomen ensimmäinen näytelmäelokuva. Pontikankeittäjistä kertovan farssin kaikki kuvamateriaali on tuhoutunut, eikä siitä juuri ole muitakaan tietoja jäänyt jäljelle.

Tuomas Marjamäki on toimittaja ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa Spede Pasasen ja Simo Salmisen elämäkerrat sekä Kummeli-kirjan Erittäin hyvin sanottu.

Salaviinanpolttajista kertova Siitä tulikin farssi ei kuitenkaan ole tietokirja vaan romaani, jossa kerrotaan, miten elokuva syntyi.

Kirjan tapahtumat ovat mielikuvituksen tuotetta, mutta ne perustuvat suurelta osin faktoihin. Marjamäki kertoo jälkipuheessaan, että hänen pyrkimyksenään oli kuvata, miten kaikki olisi voinut todellisuudessa tapahtua.

Romaanin keskeinen hahmo on valokuvaamon omistaja Karl Emil Ståhlberg, joka matkustaa 1800-luvun lopulla Pariisiin. Hän innostuu siellä Lumièren veljesten kuvasarjoista ja haluaa tuoda uuden keksinnön Suomeen.

Ståhlberg avaa Helsinkiin elokuvateatterin, josta tulee menestys, mutta se ei vielä riitä. Kuvaan tulee mukaan kaksi näyttelijää, jotka haluavat tehdä näytelmäelokuvan.

Epäonnisista pontikankeittäjistä kertova tarina valikoituu elokuvan aiheeksi, mutta sen siirtäminen valkokankaalle osoittautuu monimutkaiseksi prosessiksi kaiken ollessa tekijöille täysin uutta. Kohtausten kuvaaminen muussa kuin aikajärjestyksessä tai näyttelijöiden rajaaminen lähikuvissa ovat kaikkea muuta kuin itsestäänselvyyksiä.

Marjamäen ote on humoristinen. Siitä tulikin farssi kuuluu samaan lajityyppiin kuin Veikko Huovisen tai Arto Paasilinnan veijariromaanit. Marjamäki on onnistunut luomaan uskottavan ajankuvan 1800–1900-luvun vaihteesta ja elokuvatuotannon alkuaskelista.

Kaikesta näkee, että Marjamäki on tutkinut aihetta perinpohjaisesti. Henkilöhahmot ovat todentuntuisia, ja tarina etenee notkeasti. Dialogi on paikoin jäykkää, mutta se vain sopii ajankuvaan.

Lopputulos on sympaattinen ja hauska romaani, jossa yhdistellään faktaa ja fiktiota asiantuntevasti.

Jussi Huhtala

★★★★

Siitä tulikin farssi. Kirjoittanut Tuomas Marjamäki. Kustantaja Docendo. 272 sivua.