Humoristiset Justiina-palkinnot jaettiin kotimaisille elokuville

4.2.2011 13:13

Jussi-palkintojen varjopalkintoina mainostettavat Justiinat jaettiin nyt toisen kerran.

Justiinat jakava elokuvayhdistys Filmikaura haluaa palkinnoillaan levittää laajempaa sanomaa suomalaisen elokuva-alan tarjonnasta kuin mihin pelkät Jussit pystyvät.

Tänä vuonna Justiina jaettiin 13 kategoriassa, joista muutama poiminta alla.

Angsti-Justiina: Paha perhe
Filmikauran perustelut: Koska suomalaisen elokuvan perinteisiin kuuluvat angsti ja melankolia, tähän kategoriaan riitti ehdokkaita. Filmikaura valitsi voittajaksi Aleksi Salmenperän elokuvan, jossa isä vaanii perhettään maanisesti ja sisarukset ovat taipuvaisia sukurutsaan. Suosittelemme terapiaa sekä roolihenkilöille, tekijöille että herkemmille katsojille.

Ei kansa tiedä -Justiina: Taulukauppiaat
Filmikauran perustelut: Elokuvavuosi 2010 osoitti, ettei Veikko Vennamon legendaarinen lause ”Kyllä kansa tietää” pidä paikkaansa ainakaan elokuvien kohdalla. Jussi-ehdokkuuksia rohmunnut, muun muassa vuoden parhaan elokuvan ehdokkaaksi asetettu Taulukauppiaat houkutteli elokuvasaleihin vain 1075 katsojaa eli 0,0002% kansasta. Filmikaura on helpottunut, että Filmiaura sentään tietää, vaikka kansa ei.

Guldbagge-Justiina: Harjunpää ja pahan pappi
Filmikauran perustelut: Filmikaura pitää merkittävänä saavutuksena, että vuonna 2010 Olli Saarela onnistui tekemään ruotsalaisemman näköisen elokuvan kuin yksikään ruotsalainen ohjaaja. Myös katsojaluvut todistavat tästä: Pahan pappia käytiin katsomassa juuri niin innokkaasti kuin ruotsalaiselokuvia meillä yleensäkin.

Kuva elokuvasta Harjunpää ja pahan pappi.

Lisää luettavaa