Huomasitko tätä? Wednesday-sarjan päätähdeltä kiellettiin luonnollinen kasvojen liike kameran edessä

Sopii hahmoon, mutta varmasti myös haastava toteuttaa.

30.11.2022 23:59

Jenna Ortegan päätähdittämä Netflix-sarja Wednesday on kerännyt huimasti katselutunteja ensimmäisen esitysviikkonsa aikana. Tarkkasilmäiset katsojat ovat ehkä huomanneet, että yksi ihmisen normaaleista kasvonliikkeistä loistaa lähes kokonaan poissaolollaan nimikkohahmon kohdalla.

Wednesday Addams ei juurikaan räpyttele silmiään koko sarjan aikana. Ajatus tämän liikkeen poisjättämisestä tuli suoratoistopalvelun mukaan itse Tim Burtonilta.

Burton on yksi Netflixin Perhe Addams -spin-offin vastaavista tuottajista. Lisäksi hän myös ohjasi neljä kauden kahdeksasta jaksosta. Erään oton yhteydessä hän pyysi Ortegaa tekemään suorituksensa ilman räpyttelyä ja tykästyi lopulta jälkeen niinkin paljon, että kielsi päätähteä räpyttelemästä koko loppusarjan aikana.

Räpyttelemättömyys korostaa tehokkaasti Wednesdayn hillittyä, sarkastista ja omaperäistä olemusta. Hahmo liikuttelee silmiään lähinnä siis vain kohtauksissa, joissa se korostaa hänen häkeltymistään tarinan tapahtumankäänteiden pyörteissä.

Koko Wednesdayn ykköskausi on katseltavissa Netflixissä. Alla sarjan traileri.

Lisää luettavaa