Hyviä uutisia RoboCop -rintamalta – Jatko-osa Verhoevenin klassikkoon alkaa kuulostaa entistä paremmalta!

Hieno uutinen.

24.1.2019 07:00

MovieWeb kertoi, että tuottaja Ed Neumeier on antanut uutta tietoa RoboCop Returns -elokuvasta, joka tulee olemaan suoraa jatkoa Paul Verhoevenin ohjaamalle RoboCopille. Elokuvista District 9 ja Chappie tuttu Neill Blomkamp siistii parhaillaan Neumeierin ja Michael Minerin 80-luvulla kirjoittamaa käsikirjoitusta ja lisäilee sinne omaa kädenjälkeään.

Neumeier sanoo, että Blomkamp on haaveillut RoboCopin tekemisestä, ja toivoo, että hän todella veisi projektin maaliin. ”Hänen ideansa on, että sen pitäisi olla ehtaa verhoevenia… Jos Verhoeven olisi ohjannut elokuvan heti ensimmäisen RoboCopin jälkeen… Luulen, että sitä hän yrittää saavuttaa ja toivon hänen onnistuvan. Saa nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi”, Neumeier sanoo.

Ja mikäli Blomkamp saa tahtonsa läpi, pääroolissa nähdään jälleen Peter Weller. Nyt vaan sormet ristiin!

Kuva elokuvasta RoboCop

Lisää luettavaa