Jos ei oteta huomioon esim. Hercule Poirot’n kaltaisten salapoliisien seikkailuja, elokuva- ja tv-viihde on pullollaan tarinoita nokkelista ja luotettavista poliiseista. Neljä elämää (Four Lives) astelee tässä suhteessa yllättäville poluille. Siinä virkavalta kuvataan kuin tunteettomana joukkona tusinatyöläisiä.
Urasta muotisuunnittelijana haaveilleen Anthonyn (Tim Preston) äidille viestitään pojan kuolemasta ankeimmalla mahdollisella tavalla. Ikään kuin joku vanhempi olisi noin vain valmis vastaanottamaan moista viestiä. Koko prosessin ajan järkyttävän rikoksen uhrin perhe saa osakseen silkkaa välinpitämättömyyttä. Poliisi vaikuttaa pyörittelevän tapausta kuin pikaruokalan uusi työntekijä pihviä.
Kuten sarjan nimi kertoo, sen käsittelemään vyyhtiin liittyy enemmän kuin yksi elämä. Kolmessa jaksossa kuvataan fiktion keinoin Britannian lähihistorian rikossarjaa pääasiassa uhrien ja näiden perheiden näkökulmasta. Murhattuja oli neljä, Anthonyn lisäksi Gabriel, Jack ja Daniel.
Sarjamurhaaja Stephen Portin roolissa nähdään brittiviihteen moniottelija – käsikirjoittaja, tuottaja, näyttelijä ja ohjaaja Stephen Merchant. Konttoriakin kirjoittanut Merchant pidättäytyy tekemästä Portista kiehtovaa mysteeriä tai oikeastaan millään muullakaan tavalla rakastettavaa hahmoa. Tämä mies voisi yhtä hyvin olla kuin harmaata paperimassaa.
Kun sekä laki että sen rikkoja saavat sarjassa tällaisen käsittelyn, katsojan sympatiat ohjautuvat vahvasti juuri uhrien ja näiden omaisten puolelle. Ratkaisu vaikuttaa varman päälle pelaamiselta, mutta on samalla taatusti kunnioittava heitä kohtaan, joita Portin teot vahingoittivat eniten. Neljä elämää toimii kuin eräänlaisena muistokirjoituksena Portin murhaamille nuorukaisille.
Neljä elämää Yle tv1:llä sunnuntaisin alkaen 12.3.23 klo 21.55 ja jaksot myös Yle Areenassa.