Illan tv-viihteessä on toimintatrilleri Megalodon (The Meg, 2018). Se on myös suoratoistopalveluissa Netflix ja Prime Video.
Syvänmeren pelastaja Jonas Taylor joutuu uransa kauheimman tilanteen eteen, kun hän on pelastustehtävällä vaurioituneessa ydinsukellusveneessä. Saadakseen suurimman osan miehistöstä turvaan hänen täytyy tehdä vaikea ratkaisu ja jättää kaksi miehistön jäsentä kohtalonsa varaan.
Kun operaatio on ohi, tapahtumien todellinen luonne alkaa paljastua. Kyse ei ollutkaan pelkästä teknisestä viasta, vaan jostain paljon pelottavammasta: valtavasta merihirviöstä, megalodonista, jonka uskottiin kuolleen sukupuuttoon jo kauan sitten.
Näyttelijöinä Jason Statham, Bingbing Li, Rain Wilson, Cliff Curtis sekä Winston Chao. Ohjaaja on Jon Turteltaub.
Rooli sopii hyvin Stathamille, sillä hän on tosielämässäkin vedessä elementissään. Hän oli aikoinaan kilpahyppääjä ja edusti Englantia vuoden 1990 Kansainyhteisön kisoissa. Näyttelijä osallistui myös olympiakarsintoihin vuonna 1985.
Episodin arvostelussa leffa sai kolme tähteä:
”Jon Turteltaub on tehnyt mainiot National Treasure -elokuvat mutta myös umpityhmän Noidan oppipojan. Megalodon jää jonnekin niiden väliin. Periaatteessa sujuvasti toteutettu seikkailu voisi olla myös Renny Harlinin tai peräti James Cameronin käsialaa. Ei mielikuvituksellisuutensa vaan romanssinsa mekaanisuuden ja keinotekoisuuden vuoksi. Statham ja Li Bingbing pelaavat hyvin yksiin, mutta romanttista kipinää heidän väliltään saa etsiä. Rouheamman toiminnan korvikkeeksi siitä ei varsinkaan ole.
Tekijöiden olisikin pitänyt panostaa enemmän esihistorialliseen fantasiamaailmaan, jossa jättimäiset, tutunoloiset mutta silti erilaiset olennot herättävät todellista pelonsekaista ihmetystä. Valitettavasti elokuvan kiehtovin hetki sijoittuu alkupuolelle ja on ohi aivan liian nopeasti.”
Leffassa nähtävä hai perustuu yllättäen todellisuuteen. Noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten maailman merissä uiskenteli valtava vedenelävä nimeltään megalodon. Arviot hain maksimipituudesta vaihtelevat. Hurjimmillaan sen arveltiin kasvaneen jopa 30 metriseksi. Konservatiivisemmat arviot yltävät lähes 20 metriin.
Megalodonin hammas antaa käsityksen hain koosta, sillä hammas on isompi kuin ihmisen kämmen. Valkohain hammas on paljon pienempi.
Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on luvussa 47 ja yleisömittari luvussa 44. Metacritic-pisteet ovat 46. Rotten Tomatoesin konsensusteksti kuuluu seuraavasti:
”The Meg lupailee katsojille perinteistä B-elokuvan hirviöseikkailua, mutta elokuvasta puuttuvat lajityypille tyypilliset jännityksen hetket, eikä se tarjoa edes viihdyttävää juustoisuutta, joka tekisi elokuvasta syventymisen arvoisen.”
Mainittakoon, että Renny Harlinin faneille on luvassa herkkua 12. päivä kesäkuuta. Häneltä tulee tuolloin elokuvateattereihin Deep Water -niminen haileffa, jonka pääosaa näyttelee Aaron Eckhart.
Alla megalodonin kokoa havainnollistava kuva, traileri sekä myös Deep Waterin traileri.
Tulevat lähetykset:
- Ti 9.6.2026 klo 21.00, Kutonen
- La 13.6.2026 klo 23.15 · Kutonen
- Ti 16.6.2026 klo 01.45 · TV5
Lue myös: Jason Statham tähdittää Jason Statham Stole My Bike -leffaa – ohjaajana Deadpool- ja John Wick -mies
Lähde: Wikipedia

