Megalodon

/ GENRE , ENSI-ILTA 31.08.2018 TÄHDET

Kunnon budjetilla toteutettu haipelottelu näyttää hyvältä mutta lapsiyleisölle suunnattuna ei täytä hirviökauhun kriteerejä.

Steven Spielbergin vuonna 1975 ensi-iltansa saanut Tappajahai oli sellainen kriittinen ja taloudellinen hitti, että sitä on yritetty toisintaa kerran jos toisenkin. Lähellekään ei ole osuttu ikinä.

Ongelmana on yleensä, että vedessä kuvaaminen on hankalaa ja kallista eikä uskottavaa haihirviötäkään ole yksinkertaista saada aikaiseksi. Toisaalta tarinapuolella on ongelmana, että vain matkitaan Tappajahaita tai keksitään jotain todella tyhmää. Sharknado-sarjan elokuvat ovat kökköjä niin tarinoiltaan kuin efekteiltään, ja ne ovat saaneet aikaan pahan inflaation muuten mahtavan hirviön uskottavuuteen.

Megalodon-elokuvaa on yritetty saada tuotantoon 1990-luvun lopulta asti, jolloin sen pohjalla ollut Steve Altenin kirja ilmestyi. Matkan varrella on jo ehtinyt ilmestyä lukuisia haipelotteluita, joissa löytyy esihistorillisten petojen kansoittama loukko, josta ihmisen toimet vapauttavat verenhimoisia jättihaita. Ne ovat poikkeuksetta olleet kökköjen efektien sävyttämiä halpiksia. Vaikka Megalodon siis on pahasti jälkijunassa, sillä on sentään ollut käytössään 130 miljoonan taalan jättibudjetti, joka näkyy lavasteissa ja haiefekteissä.

Hyväksi havaitun kuluneen kaavan mukaan kukaan ei ole uskonut Jason Stathamin esittämän syvänmeren pelastussukeltajan juttua miehistönsä pään menoksi joutuneesta jättihirviöstä. Hänet kutsutaan silti apuun, kun valtavan tutkimusaseman sukeltajat joutuvat pulaan yli 10 kilometriä merenpinnan alapuolella. Ja siellähän monsteri edelleen vaanii kavereineen. Pian salaisen hautavajoaman hirviö on valloillaan maailman merissä.

Yhdysvalloissa Megalodonin ikäraja on PG-13, joka tarkoittaa, että vanhemmat voivat halutessaan harkita, haluavatko alle 13-vuotiaiden lastensa näkevän elokuvan. Suomessa ikäraja on 12, eli vanhemman seurassa teatteriin pääsee 9-vuotiaana. Se näkyy myös elokuvassa, sillä toisin kuin esimerkiksi Tappajahaissa katsoja ei pääse herkuttelemaan hain ihmislihalla herkuttelusta.

Muutama ihminen toki joutuu hain hampaisiin, mutta melko pikaisesti ja vähäverisesti tai kokonaan kameran ulkopuolella. Pääsääntöisesti Meg tyytyy vain äkkisäikyttelemään päähenkilöitä. Varsinkin lopun kohtaus, jossa jättihai ui tupaten täyden uimarannan ihmisten seassa on suoraan sanottuna pelkkää tuhlausta. Ottaen huomioon, että se on oleellisessa osassa elokuvan trailerissa, se tuntuu jopa huijaukselta.

Kun rouskuttelu on minimissään, jää hirviön valtiksi vain sen koko. Yllättävää kyllä, alun jälkeen se ei enää tee kovin suurta säväystä. Loppujen lopuksi, kumpi on pelottavampaa: olento, joka voi nielaista sinut kokonaisena, vai omaa kokoluokkaasi oleva peto, joka raatelee sinut palasiksi?

Jon Turteltaub on tehnyt mainiot National Treasure -elokuvat mutta myös umpityhmän Noidan oppipojan. Megalodon jää jonnekin niiden väliin. Periaatteessa sujuvasti toteutettu seikkailu voisi olla myös Renny Harlinin tai peräti James Cameronin käsialaa. Ei mielikuvituksellisuutensa vaan romanssinsa mekaanisuuden ja keinotekoisuuden vuoksi. Statham ja Li Bingbing pelaavat hyvin yksiin, mutta romanttista kipinää heidän väliltään saa etsiä. Rouheamman toiminnan korvikkeeksi siitä ei varsinkaan ole.

Tekijöiden olisikin pitänyt panostaa enemmän esihistorialliseen fantasiamaailmaan, jossa jättimäiset, tutunoloiset mutta silti erilaiset olennot herättävät todellista pelonsekaista ihmetystä. Valitettavasti elokuvan kiehtovin hetki sijoittuu alkupuolelle ja on ohi aivan liian nopeasti.

3D on nykyään välttämätön paha – varsinkin elokuvissa, jotka on toteutettu kiinalaisrahalla tuottamaan täytettä kiinalaisteattereihin. Täytyy kuitenkin myöntää, että vedenalaisissa kohtauksissa tekniikka lisää kuvaan aavemaista syvyyttä. Elokuva sisältää myös yhden hauskasti hätkäyttävän pop-out-efektin, jota kannattaa odottaa. Se käytännössä pelastaa muuten vesittyvän kohtauksen.