Illalla tv:ssä: Kohun aiheuttanut komedia – naishahmo löytää onnea ja itsevarmuutta vasta lyötyään päänsä

IMDb-arvosana on 5,5.

24.3.2022 14:03

Illalla esitetään televisiosta elokuva I Feel Pretty (2018).

Amy Schumerin komediassa huonosta itsetunnosta kärsivä Renee saa tällin päähänsä ja alkaa nähdä itsensä huikeana kaunottarena. Parantuneen itsetunnon avulla Renee toteuttaa unelmiaan, mutta miten käy, kun totuus valkenee?

Episodin arvostelussa elokuva sai kolme tähteä:

”Schumer on elokuvan kantava voima, jota muut näyttelijät täydentävät hyvin. Esimerkiksi kosmetiikkayhtiön nuorta toimitusjohtajaa Avery LeClairea esittävä Michelle Williams kärsii piipittävästä puhetavastaan, jonka takia hän ei koe omaavansa riittävää auktoriteettia. Etenkin kuin yrityksen perustaja, hänen isoäitinsä Lily (Lauren Hutton) pyörii kuvioissa edelleen neuvojaan jakaen.”

Leffa aiheutti heti trailerin ilmestyttyä kohun Twitterissä. Schumerin esittämä hahmo lyö elokuvassa päänsä, jonka jälkeen hän näkee itsensä hoikkana ja kauniina. Se että hän löytää vasta tämän jälkeen elämäänsä itsevarmuutta, aiheutti paljon kritiikkiä.

Leffa on myös Prime Videossa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • To 24.03.2022 klo 21.00, Hero
  • La 26.03.2022 klo 19.00, Hero
  • Su 27.03.2022 klo 10.50, Hero

Lue myös: Maailman menestynein elokuva lisättiin HBO Maxiin – leffasta loukkaantuneille piti lisätä alkuun selittävä teksti – Episodi.fi

YouTube video