Illan tv-tarjonnassa on komedia Spy – vakoojan asussa (2015). Se on myös suoratoistopalvelu Disney Plussassa.
Kun kenttäagentit ajautuvat vaikeuksiin Susan Cooper saa tehtäväkseen soluttautua kansainvälisen asekauppiaan verkostoon. Tehtävä vie hänet pois turvallisesta toimistotyöstä suoraan kentälle keskelle tilanteita, joihin hän ei olisi koskaan kuvitellut joutuvansa. Hitaasti hän huomaa kasvavansa rooliin, joka vaatii aivan erilaista rohkeutta kuin mitä hän on aiemmin tarvinnut.
Elokuvan näyttelijöinä Melissa McCarthy, Jason Statham, Rose Byrne, Jude Law, Miranda Hart, Bobby Cannavale, Nargis Fakhri ja Allison Janney.
Käsikirjoittajana ja ohjaajana toimiva Paul Feig oli aikoinaan stuntti, ja hän on Stathamin toimintaelokuvien fani. Feig räätälöi Stathamin Rick Ford -hahmon elokuvassa nimenomaan näyttelijälle sopivaksi.
Melissa McCarthy sanoi, että elokuva oli fyysisesti rasittavin, minkä hän on koskaan tehnyt. McCarthyn mukaan hänelle tapahtui onnettomuuksia ja tapaturmia. ”Juoksemista, hyppimistä, putoamista. Mursin pääni, viiltoja ja mustelmia. Päivän päätteeksi näytin siltä kuin olisin pudonnut hissikuiluun.” McCarthy kuvaili.
Elokuva sai kehuja Feigin ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, McCarthyn ja Byrnen näyttelijäsuorituksista sekä Stathamin komediaroolista. Leffa tuotti maailmanlaajuisesti 235 miljoonaa dollaria 65 miljoonan dollarin tuotantobudjetilla.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on kovassa luvussa 94, ja keskiarvoksi muodostuu 7,3/10. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 23.5.2026 klo 23.20 · MTV Sub
