Illalla tv:ssä: Miksi palkkatappaja iski kesken grillijuhlien?

Nuori silminnäkijä todisti julmaa tekoa.

23.3.2022 21:55

Hilpeät kesäjuhlat päättyvät melkein ennen alkuaan, kun vastikään ison yhtiön johtoon noussut leppoisa perheenisä kuolee. Mikä karmeinta, kyseessä ei ole sydänkohtaus tai muu vastaava, vaan teloitustyyliin paikalle iskeneen palkkatappajan hyökkäys. Miehen oma 10-vuotias poika näkee rikoksen, mutta onko niin nuoresta lapsesta todistajaksi?

Rikostutkija Lisa Armstrongille (Morven Christie) kävi Paha paikka -sarjan (The Bay, 2019-) ensimmäisellä kaudella kehnosti. Hän oli menettää siinä rytinässä työnsä. Rouvan työ- ja yksityiselämän sotkeutuminen oli tosin mennä ohi niin katsojalta kuin häneltä itseltään, sillä Pahan paikan dramaturgia on jokseenkin monotonista. Brittitekijät esittävät asiat sarjassaan hyvin hienovaraisella otteella. Hahmojen ylähuuli tuskin värähtää, olivat he sitten teellä, harrastamassa irtosuhteita tai kuulustelemassa kovaa rikollista.

Toinen kausi tuo Armstrongille uuden mahdollisuuden. Se tarjoilee katsojalle samalla tapauksen, joka ei ole niin perinteinen kuin sarjan aloituskauden rikosvyyhti huumekuvioineen. Toisaalta uusi tapaus ja tilanne antavat esim. Taheen Modakin tulkitsemalle Lisan kollegalle enemmän tilaa ja tekemistä.

Kotimaassaan Pahaa paikkaa on verrattu Olivia Colmanin tähdittämään Broadchurchiin, mutta innoitusta on selvästi haettu myös muualta. Jos Paha paikka onkin brittiläinen sarja, se muistuttaa monin tavoin tiettyjä amerikkalaistuotantoja. Esim. sen alkutunnuksessa ja värimaailmassa on kaikuja kehuja saaneesta True Detectivesta (2014-2019). Tarinaa kuljetetaan taas hiukan kuin American Horror Storyn (2011-) tahtiin. Brittitekijät ovat kuitenkin päätyneet amerikkalaisista poiketen tekemään muuta kuin antologiasarjaa. Samalla on hukattu mahdollisuus sellaisiin irtiottoihin, joita juuri antologiassa voi tehdä.

Paha paikka Yle tv1:llä alkaen ke 23.3.22 klo 22.00 ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa