Tänään esitetään televisiosta osittain tositapahtumista ammentava draama Ikitie (2017), joka perustuu Antti Tuurin samannimiseen romaaniin. Se löytyy myös suoratoistopalveluista Yle Areena ja Viaplay.
Elokuva kertoo 1930-luvun Neuvosto-Karjalasta, jonne monet amerikansuomalaiset lähtivät rakentamaan unelmaa sosialistisesta työläisten yhteiskunnasta. Jussi Ketola pakenee takaa-ajajiaan rajan yli Stalinin Neuvostoliittoon uskoen pääsevänsä työläisten luvattuun paratiisiin, mutta vastassa onkin nopeasti armoton ja painajaismainen todellisuus.
Näyttelijöinä Tommi Korpela, Sidse Babett Knudsen, Hannu-Pekka Björkman, Irina Björklund, Ville Virtanen, Sampo Sarkola, Eedit Patrakka, Jonna Järnefelt, Antti Virmavirta ja Emmi Parviainen. Ohjauksesta vastaa Antti-Jussi Annila.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat pääosin Petroskoin alueelle ja sen ympäristöön, ja tekijät olisivat halunneet kuvata siellä. Kuvauspaikkoja etsiessä kävi kuitenkin ilmi, että alueen nykyinen kaupunkikuva on liian moderni 1930-luvun tarinaan, joten sopivia ympäristöjä jouduttiin etsimään muualta. Lopulta kuvauspaikat löytyivät Virosta.
Elokuvan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 67 prosenttia. Alla traileri.
Tulevat lähetykset:
- La 23.5.2026 klo 21.31, Yle TV2
Lue myös: Jaakko Ohtonen on Mel Gibsonin Jeesus – katso ensimmäinen kuva
Lähde: Rotten Tomatoes, Wikipedia
