Massiivisen räjähdyksen tomu ja paine rasittavat edelleen rikoskomisario Sakari Koskisen (Eero Aho) hartioilla. Vuosien kokemuskaan ei onnistu sysäämään miehen mielestä pois itsesyytöksiä siitä, että hänen olisi pitänyt tehdä enemmän. Mutta töitä pitää jatkaa, vaikka ahdistaisi, sillä Tampereen keskustan tuntumasta löytyy vettynyt ruumis jos toinenkin. Maisemiin vaikuttaa piiloutuneen sarjamurhaaja.
Seppo Jokisen suosittuihin dekkareihin pohjautuva Koskinen tekee vahvan paluun Nelosen iltaohjelmistoon. Sarjan toisen tuotantokauden voimavara ovat käsikirjoitusten juonten persoonallisuus ja rooleissaan jo hyvin sisällä olevat näyttelijät. Eikä sarjan tuotannossa selvästikään ole pihistelty, vaan on uskallettu tehdä asioita vähän isommin, mikä lisää Koskisen uskottavuuskerrointa. Ollaan Näsijärvellä nääs, muttei leikkimässä.
Lauri Nurksen ohjaaman ja Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan käsikirjoittaman sarjan kakkoskauden aloittaa Jokisen Vilpittömässä mielessä -romaaniin (2003) pohjautuva kahden jakson kokonaisuus. Sitä seuraa tuoreempaa Jokista olevan Viha on paha vieras -kerrostalokyttääjätarinan versiointi.
Vierailevana tähtenä jaksoissa nähdään mm. Erika Vikman, esittämässä vähän kuin itseään – kansainvälisille lavoille pyrkivää laulajatähteä. Asia jää kuitenkin onneksi kuriositeetiksi, sillä eihän tässä ole kyse vierailijoista, vaan hyvistä tarinoista.
Toisin kuin useissa muissa rikossarjoissa Koskisen arkea olevissa jutuissa syyllistä ei demonisoida ylenpalttisesti tai kohoteta kaapin päälle. Toisaalta niin Koskinen kuin hänen virkatoverinsakaan eivät ole supersankareita tai -hulttioita, mikä antaa katsojalle enemmän samaistumispintaa hahmoihin.
Koskinen-sarjan 2. tuotantokausi Nelosella tiistaisin alkaen 24.1.23 klo 21.00, uusinnat ke ja pe illoissa, kaikki jaksot Ruutu+:lla.