Illalla tv:ssä: Roger Mooren vierellä nähty Bond-kaunotar kaataa miehiä edelleen

Oletko miettinyt, mitä kuuluu Jane Seymourille (71)?

19.6.2022 21:31

1970-luvulla Elä ja anna toisten kuolla -Bond-seikkailussa nähty Jane Seymour saattaa olla jo eläkeiässä, mutta ikähän on vain numero. Tästä illasta eteenpäin Seymour nähdään tuoreen rikossarjan pääosassa. Hän on Harriet Wild, joka ei sano ’ei’ mysteereille tai lasilliselle hyvää juomaa, polttaa tupakkaa askien varoitusteksteistä välittämättä ja nauttii aktiivisesti seksistä – milloin ei ole pulassa.

Harry Wild -sarja on yhtäältä kaukana Seymourin ysärihitistä, villin lännen maisemiin sijoitetusta Tohtori tuli kaupunkiin -sarjasta. Uutuudessa ei ajeta vankkureilla, vaan ollaan nykypäivän Irlannissa. Toisaalta molemmissa Seymourin näyttelemä päähenkilö on omapäinen nainen ja äitihahmo, joka pyrkii tekemään hyvää, mutta löytää usein tiensä hankaliin tilanteisiin.

Kun Harriet Wild siirtyy eläkkeelle asemastaan professorina, toimelias rouva ei halua vain jäädä kotiin kutomaan sukkia. Hän saa hyppysiinsä etsiväpoikansa Charlien (Kevin Ryan) salaisia papereita ja keksii etsityn rikollisen käyttävän kirjallisuudesta tuttua kaavaa. Yhden jännittävän tapauksen jälkeen Harry on heittää hanskansa tiskiin, mutta sukkien kutominen ei edelleenkään rouvaa kiinnosta. Niinpä hän pääty jatkamaan uutta uraansa yksityisetsivänä.

David Loganin (mm. Hotel Babylon) luoma Harry Wild on lajityyppinsä kevyempää osastoa, sitä samaa, josta löytyy esim. Angela Lansburyn tähdittämä Murhasta tuli totta. Kuten tavallista, päähenkilöllä on myös apuri. Tässä tapauksessa hän lahjakas, mutta kaidan polun reunoilla horjuva nuorukainen nimeltä Fergus (Rohan Nedd). Sarjassa asetelmaa verrataan ohimennen Batmanin ja ihmepoika Robinin väliseen suhteeseen, eikä siinä seikassa mennä täysin metsään. Harryn tutkimuksia on toistaiseksi kuvattu kahdeksan jakson verran.

 

Harry Wild sunnuntaisin MTV3:lla alkaen 19.6.22 klo 22.35, uusinnat lauantaisin ja jaksot myös MTV Katsomossa.

Lisää luettavaa