Illalla tv:ssä: Ruotsalaiset polvillaan sähkökatkoksen edessä

SVT

Sen piti olla hauska kaksi viikkoa.

Tätä Ruotsin television järjestämää koetta voisi kokeilla myös Suomessa. Illalla tv:ssä käynnistyy uusi tosi-tv-sarja Sammutettu maa. Se heittää joukon tavallisia ruotsalaisia kriisitilanteen keskelle.

Nimestään huolimatta kuusiosainen tv-sarja ei kerro mihinkään tulipaloon liittyvästä. Sen sijaan Sammutettu maa esittelee tilanteen, jossa kymmenen ihmistä yrittää selviytyä kahdessa eri tavoin varustellussa talossa sähkökatkon aikana. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään minuutin tai parin katkos, vaan koehenkilöt joutuvat elämään tässä tilanteessa kaksi viikkoa.

Toisilleen tuntemattomien henkilöiden joukosta löytyy niin juristia, rakennusmiestä kuin taiteilijaakin, joista viimeksi mainittu sanoo koepaikalle tultaessa – tulevasta tietämättömänä – toivovansa heidän voivan laulaa yhdessä pariviikkoisen aikana. Eräs toinen odottaa hauskaa aikaa, jonka puitteissa voi opetella vaikkapa pelaamaan golfia. Mutta hymyt hyytyvät varsin nopeasti, kun joukko tajuaa, ettei kraanasta tule vettä, lähikauppa on suljettu ja puhelin ei toimi.

Sarjaa katsoessa voikin miettiä, kuinka nokkelasti itse selviäisit vastaavassa tilanteessa. Katastrofileffoista, kuten The Day After Tomorrow tai Twister tuttuja ääritilanteita Sammutettu maa ei tarjoa, mutta esim. Tapaninpäivän myrsky vuonna 2011 saattaa sitä katsoessa kohota mieleen.

Sammutettu maa Yle Teema & Femillä 11.5.20 klo 17.10 alkaen ja Yle Areenassa.