Illalla tv:ssä: Toimiva fantasiaelokuva etenkin Potter-faneille – päätähti palkattiin ilman koe-esiintymistä

IMDb-arvosana on 7,2.

17.12.2023 04:30

Illalla esitetään televisiosta elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016). Myös jatko-osa näkyy illalla.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat on seikkailu, joka vie yleisön J. K. Rowlingin velhomaailmaan. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1926, jolloin Lisko Scamander on juuri saanut päätökseen maailmanlaajuisen tutkimusmatkansa löytääkseen ja dokumentoidakseen erikoislaatuisen joukon taikaolentoja.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016).

Ennen kotiinpaluutaan Lisko tekee välipysähdyksen New Yorkissa. Lyhyeksi suunniteltu pysähdys kuitenkin pitkittyy, kun kuvioihin astuvat Jacob-niminen ei-taik (amerikkalainen nimitys jästille), kadonnut taikasalkku sekä Liskon karanneet ihmeotukset, jotka tapaavat aiheuttaa harmia niin velhoille kuin ei-taikeille.

Näyttelijöinä nähdään Eddie Redmayne, Dan Fogler, Katherine Waterston, Samantha Morton sekä Colin Farrell. Redmayne sai roolinsa koe-esiiintymättä. Hän myös osallistui muiden näyttelijöiden roolittamiseen.

Elokuva on myös HBO Maxissa. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • Su 17.12.2023 klo 21.00, TV5
  • La 23.12.2023 klo 18.25, TV5
  • Su 24.12.2023 klo 13.55, TV5

Lue myös: Taru sormusten herrasta -tähti Miranda Otto täytti 56 – tältä hän näyttää nyt – Episodi.fi

YouTube video