Illan leffaa kritisoitiin todellisuuden vääristelystä – kertoo sotareportterista eturintamilla

IMDb-arvosana on 6,7.

23.9.2023 04:15

Illan tv-tarjonnassa on tositapahtumista ammentava elokuva A Private War (2018).

Traumatisoitunut sotakirjeenvaihtaja Marie Colvin kiertää maailman kriisipesäkkeitä ja raportoi ihmisille sodan kauheuksista vaarantaen oman henkensä. Tositapahtumiin perustuva draamaelokuva kertoo hänen uskomattoman tarinansa, joka päättyi Syyrian Homsissa vuonna 2012.

Näyttelijöinä nähdään muun muassa Rosamund Pike, Jamie Dornan, Tom Hollander ja Stanley Tucci.

A Private War (2018).

Colvinin tuntenut Janine di Gionanni kirjoitti aikoinaan elokuvasta kriittisesti. Hänen mukaansa Colvinin työpaikalla Sunday Timesissa ei ollut hyviä tyyppejä, ja Colvinilta haluttiin hittijuttuja hänen turvallisuutensa kustannuksella.

Di Gionannin mielstä Colvinin tuttavia ja poikaystäviä on niin ikään esitetty väärässä valossa elokuvassa. Esimerkiksi hänen poikaystävänsä ei ollut rakastava ja välittävä vaan mies, joka aiheutti sydänsuruja ja ahdistusta. Piken roolisuoritukseen hän oli tyytyväinen. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

  • La 23.09.2023 klo 21.00, Sub

Lue myös: Yleisö valitsi 10 elokuvasuosikkia viimeisen 25 vuoden ajalta – Christopher Nolan dominoi – Episodi.fi

Lisää luettavaa