J.J. Abrams nauroi The Last Jedi -käsikirjoitukselle nähdessään sen!

Ohjaaja näkee, että voi viedä tarinan ajattelemaansa loppuratkaisuun.

22.11.2019 16:03

The Last Jedi herätti joissain faneissa varmasti lähinnä nyrpeyttä ja närästystä. J.J. Abrams oli kuitenkin eri linjoilla ja nauroi lukiessaan Rian Johnsonin The Last Jedi -käsikirjoituksen.

Abramsilta kysyttiin haastattelussa, miten hän suhtautui Johnsonin päätöksen hoidella elokuvan pääpahis Snoke pois päiviltä.

– Kun luin hänen ensimmäisen luonnoksensa, se sai minut nauramaan, koska näin että se oli hänen vetonsa ja siinä oli hänen äänensä. Pääsin näkemään pätkiä elokuvasta hänen työskennellessään sen parissa – osana yleisöä. Arvostin niitä valintoja, joita hän teki elokuvantekijänä. Ne olisivat olleet todennäköisesti hyvin erilaisia omista valinnoistani. Aivan kuten hän olisi tehnyt eri valintoja, jos hän olisi tehnyt Episodi 7:n, Abrams pohti.

Abrams kommentoi myös Lukea.

– Minusta Luken synkkyys oli suurin yllätys. Ajattelin, että se oli odottamatonta, Abrams kertoi.

Ohjaaja kehuikin elokuvaa sen yllätyksellisyydestä. Abrams näkee, että hän voi The Last Jedista huolimatta viedä tarinan siihen päätökseen, joka hänellä on mielessään ollutkin.

The Rise of Skywalker saa ensi-iltansa 18. joulukuuta.

Lähde: Movie Web

Lisää luettavaa