Jättimenestykseksi nousseet kauhuelokuvat jatkuvat tv-sarjana

Pienellä rahalla tehdyt, mutta budjettinsa moninkertaisesti takaisin tuottaneet kauhuelokuvat ovat olleet erinomainen sijoitus studiolle.

3.10.2016 20:19

The Purge -kauhuelokuvasarja jatkunee seuraavaksi television puolella, kertoo käsikirjoittaja-ohjaaja James DeMonaco Cinemablendin haastattelussa.

The Purge: Election Yearin viimeisimmäksi tehnyt DeMarco on innoissaan tv-sarjan tarjoamista mahdollisuuksista. Studion asian tiimoilta lähestymä ohjaaja sanoo kertovansa kuusi tai seitsemän tarinaa, jotka risteävät keskenään. Näin päästäisiin DeMarcon mielestä paremmin ”puhdistajien” mielenmaisemaan.

”… Sellainen 10-tuntinen tv-juttu on siitä siisti, että toisin kuin elokuvassa, ihan vain rahan ja ajan takia, et voi pääse käsiksi niihin moninaisiin syihin, jotka ajavat jonkun tekemään jotain kamalaa tänä kyseisenä yönä.”

DeMarco pohtiikin näyttävänsä takaumien avulla, miten ja miksi eri ihmiset päätyvät tekemään, mitä tekevät, kun lait heitetään romukoppaan.

The Purge -elokuvat ovat tuottaneet yhteensä yli 300 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Ensimmäisen elokuvan budjetti oli kolme miljoonaa dollaria, kahden jälkimmäisen yhdeksän ja kymmenen miljoonaa.

 

Lisää luettavaa