Jenkkijulkaisu ryöpytti tylysti Angry Birds -elokuvaa

6.11.2015 03:03

Yhdysvaltalainen nettijulkaisu Cracked katsoi Angry Birds -elokuvan trailerin ja tuntui löytävän siitä ihmeen paljon vikoja. Kummallisen negatiivisessa hengessä tehdyllä Youtube-videolla ”kriitikot” löysivät trailerista muun muassa rytmitysongelmia, epäloogisuuksia vihanpurkauksissa ja jopa lintujen ruokavaliossa.

Ääninäyttelijänä elokuvassa toimii esimerkiksi Game of Thronesista tuttu Peter Dinklage. Traileria esittelevä henkilö totesi tylysti, että ääninäyttelijät vain tuhlaavat aikaansa tämän elokuvan kanssa. Kolmen ja puolen minuutin besserwisser-ryöpytyksen jälkeen tuntuu kuitenkin oudolta, että lopussa he haluavat silti nähdä trailerin uudestaan. Video alla.

Kuva: Angry Birds

Lähde: Cracked, Youtube

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa