Jessica Chastain haluaa supersankariksi

9.9.2014 15:59

Jessica Chastain on yksi tämän hetken kuumimmista nimistä. Tätä aikaa voisi hyvin kutsua Jessican syksyksi. Hän on mukana useammassa Oscar-ehdokkuuksista kilpailevassa elokuvassa.

Jessican huomattaviin uusiin elokuviin kuuluvat Al Pacinon ohjaama Salomé, kokeellinen ihmissuhdedraama The Disappearance of Eleanor Rigby, Christopher Nolanin uusi scifi-elokuva Interstellar sekä JC Chandorin A Most Violent Year. Viime kevään Jessica vietti kuvaten Guillermo del Toron elokuvaa Crimson Peak.

Yleisölle saattaa tulla yllätyksenä, että Jessica haluaisi tehdä supersankari-elokuvan. Hän olisi halunnut esittää esimerkiksi Mustaa Leskeä. Marvel-elokuvissa roolin on esittänyt Scarlett Johansson.

Ilmeisesti mahdollisuuksien puutteesta ei kuitenkaan ole ollut kysymys. Jessica itse jättäytyi pois elokuvasta Iron Man 3.

Jessican mukaan ongelmana on se, ettei hän halua tyttöystävän tai tyttären roolia näissä elokuvissa. Hän haluaa olla itse supersankari ja käyttää cooleja pukuja, saada arven naamaansa ja kunnon taistelukohtauksia. Tästä ajatuksesta Jessica innostuu.

Toivottavasti jonain päivänä saamme seurata Jessican ottavan supersankarin roolin haltuunsa.

Lähde: The Guardian

(Episodi/RK)

Lisää luettavaa