John Williamsin ikoninen elokuvamusiikki tulee Suomeen – Konsertti Musiikkitalossa toukokuussa

Vantaan Viihdeorkesteri tuo Musiikkitaloon kuultavaksi John Williamsin sävellyksiä.

22.2.2019 11:03

Toukokuussa Musiikkitalossa vietetään Vantaan Viihdeorkesterin ja ylikapellimestari Nick Daviesin johdolla lauantai-ilta säveltäjämestari John Williamsin ikonisten teosten parissa.

John Williamsin sävellykset ovat antaneet sävyjä ja kuljettaneet tarinankerrontaa reilusti yli sadassa elokuvassa Tappajahaista Indiana Jonesiin ja Schindlerin listaan.

Williams on voittanut elokuvamusiikillaan Oscar-palkinnon viidesti, ja ehdokkaana hän on ollut peräti 51 kertaa.

Williamsin musiikki on erottamaton osa esimerkiksi E.T.:n , Tähtien sota -saagan ja Harry Potter -elokuvien maailmaa.

”Ilman John Williamsia polkupyörät eivät nousisi ilmaan, eivät liioin luudat huispausotteluissa tai miehet punaisissa viitoissa. Ei olisi Voimaa, dinosaurukset eivät kulkisi maapallolla. Emme ihmettelisi, kyynelehtisi, uskoisi. John, sinä teet elokuvistamme uskottavia. Monet elokuvistamme käsittelevät mitä mahdottomimpia unelmia, mutta musiikillinen neroutesi tekee niistä tosia ja ajattomia miljardeille, ja taas miljardeille ihmisille”, totesi säveltäjän pitkäaikainen yhteistyökumppani, ohjaaja Steven Spielberg, kun Yhdysvaltain elokuvainstituutti vuonna 2016 myönsi Williamsille elämäntyöpalkinnon.

Vantaan Viihdeorkesteri esittää konsertissaan Williamsin tunnetuimpia teoksia ja tuo esiin hänen pitkää uraansa.

Konsertti järjestetään äitienpäivän aattona 11.5.

Linkki: Tapahtuman Facebook-sivut

 

Lisää luettavaa