Josh Brolin puhuu kulttileffa The Goonies – Arkajaloista – paljastaa kuinka pilasi tärkeän otoksen kiroilemalla liikaa

Arkajalat on legendaarinen seikkailuleffa, jollaisia ei enää nykyään tehdä. Se oli aikaa, kun merirosvolaivatkin olivat muovia ja jeesusteippiä!

Tiesittekö, että Steven Spielberg, Richard Donner sekä oikeastaan koko kuvausryhmä jätti kertomatta The Gooniesin (Arkajalat) lapsitähdille, että he tulevat näkemään One-Eyed Willy merirosvolaivan kaikessa komeudessaan? Lapset näkivätkin sen ensi kertaa vasta kohtauksen kuvauspäivänä.

Josh Brolin mokasi ensimmäisen oton majesteettisesti.

– Olin 16-vuotias. Täysin tietämätön mistään. Luin vain Stanislavskyn kirjoja pienessä kymmenen neliön vankikopissani, jota myös traileriksi kutsutaan. Martha Plimpton oli paras kaverini ja Robert Davi pelotti minua helvetisti. Steven Spielberg on Jumala ja Richard Donner kesäleirin ohjaaja. Kirjoittaja Chris Columbus taisi olla suurin piirtein pituiseni.

– Seisomme vedessä, jolla studio on täytetty. Meille kerrotaan, että meidän tulee sukeltaa samanaikaisesti, jonka jälkeen nousisimme pintaan ja reagoisimme luonnollisesti. Kamerat käynnistetään, sukellamme, kuulemme vaimean ”Action!” -huudon, jonka jälkeen nousemme pintaan ja käännymme kaikessa hiljaisuudessa. Jokainen meistä. Ensimmäinen reaktio tulee minulta. Se tulee kovaa. ”FUCK!!” Ja näin se otto on pilattu. En välitä. Laiva on 45 metriä korkea ja siitä roikkuu kaikenlaisia aarteita. Se on jokaisen pennun unelma. ”Fuck” tuntuu vielä nykyäänkin täysin oikealta reaktiolta.

Aiheeseen liittyvät jutut