Jurassic Worldin dinosaurukset pistivät vanhoja ennätyksiä poskeensa

15.6.2015 09:50

Saimme odottaa kokonaiset 14 vuotta Jurassic Parkin uutta tulemista. Katsojat arvostivat jatko-osaa huimalla tuloksella, sillä Jurassic Worldin maailmanlaajuinen viikonlopputulos oli aivan käsittämättömät 512 miljoonaa dollaria, joka on uusi ennätys. Se on myös ensimmäinen kerta kun elokuva ylittää puolen miljardin tuloksen yhden viikonlopun aikana.

Dinosauruspätkä nousi kolmanneksi USA:n perjantalistalla Harry Potter ja kuoleman varjelukset: osa 2:n (91 miljoonaa) ja Avengers: Age of Ultronin (84 miljoonaa) jälkeen. Jurassic World kampesi itsensä myös USA:n toiseksi eniten avausviikonloppuna tienanneeksi leffaksi 204 miljoonalla dollarilla. Ensimmäinen Avengers tienasi 207 miljoonaa. Se oli myös toiseksi eniten avausviikonloppunaan ulkomailla tienannut leffa 307 miljoonalla dollarilla.

Spy – vakoojan asussa oli USA:n viikonlopun toinen 16 miljoonalla ja San Andreas kolmas 11 miljoonalla.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa