Kahdeksan jaksoa roskakoriin – DC:n sankariporukan sarjasta ei ole tulla valmista

Käsikirjoittaja lähti lätkimään.

27.10.2022 07:30

DC-supersankari Green Lanternin kohtalo on ollut kova. Vuonna 2011 valmistunut Green Lantern -raina pyrki korkealle, mutta lässähti vain kökköydestään tunnetuksi pannukakuksi. Sittemmin Green Lanternia on yritetty tuoda seikkailemaan omaan tv-sarjaan, mutta kehnoin tuloksin.

Sarjaa oli tarkoitus kuvata jo viime vuonna, joskaan valmista ei ole tullut. Ihmevoimat saavasta agentti Alan Scottista ja ex-pilotti Hal Jordanista kertovan sarjan kahdeksan ensimmäistä jaksoa oli käsikirjoitettu, mutta koko viritelmä on sittemmin paiskattu roskakoriin. Samalla sarjan käsikirjoittaja Seth Grahame-Smith (mm. Se) on lähtenyt projektista ja siihen uhratut resurssit on päätetty liittää Warner Bros. -yhtiön kirjanpitoon samaan tapaan verotusta keventämään kuin julkaisematon Batgirl-elokuva.

Tämä käänne ei tarkoita, että sarja olisi kuopattu lopullisesti. Nimekkään Greg Brerlantin tuottama Green Lantern -sarja suunnitellaan nyt uusiksi näyttelijälistaa myöten. Alan Scottin ja Hal Jordanin sijaan sarjan keskiössä on näillä tietämin John Stewart, historiassa toinen tummaihoinen DC-sankari. Uusien järjestelyjen myötä Green Lantern -sarjasta ei ole tulossa DC:n kalleinta tv-sarjaa, kuten aiemmin näytti.

 

Lähde: THR

Lisää luettavaa