Doctor Strange -ohjaaja on kummissaan Batgirl-elokuvan kohtalosta

Aikamoinen temppu.

Hollywood ja fanit kohisevat parhaillaan Leslie Gracen tähdittämän Batgirl-elokuvan hyllytystä. Elokuva oli jo lähes valmis, sen tekemiseen oli käytetty 90 miljoonaa dollaria ja sitten se päätettiin viime metreillä jyrätä.

Warnerin pomot kertoivat syiden löytyvän elokuvan saamasta todella huonosta testiyleisövastaanotosta, verosäästöistä sekä Zack Snyderin luoman DCEU:n hautaamisesta, joka on johtanut koko DC-brändin uudelleenmuokkaukseen.

Melko radikaali päätös, sillä elokuvassa olisi nähty myös Michael Keatonin paluu Batmaniksi sekä Brendan Fraserin ensinäyttäytyminen ties kuinka moneen vuoteen.

Elokuvan ovat ohjanneet Ms. Marvel -sarjan tekijät Adil El Arbi ja Bilall Fallah. Käsikirjoituksen on kirjoittanut Birds of Prey -rustaaja Christina Hodson.

Doctor Strange- ja The Black Phone -ohjaaja Scott Derrickson on kummissaan Warnerin päätöksestä.

– En ole nähnyt mitään tällaista näin ison profiilin elokuvan kohdalla.

Mitenköhän Blue Beetlen käy? Blue Beetle kuuluu nimittäin samaan pienemmän budjetin DC-elokuvien sarjaan Batgirlin kanssa. Niiden pääjulkaisukanava olisi ollut HBO Max.

Entäpä mitä kuuluu Ezra Millerin The Flashille? Millerin korona-ajan julkisuuskuva on ollut lähinnä rötöstelyä, pahoinpitelyä ja sekoilua. Ei niin hyvää PR:ää DC:tä uudistavalle Warner Bros. Discoverylle.

Lähde: We Got This Covered

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut