Kaksi naista syyttää Sinkkuelämää-tähteä raiskauksesta

Hurjia syytöksiä.

16.12.2021 18:54

Sinkkuelämää käynnistettiin uudelleen HBO Maxissa And Just Like That -nimisellä jatko-osasarjalla, ja samalla sen tähteä, Mr. Bigiä näyttelevää Chris Nothia syytetään kahden naisen raiskauksesta.

Zoe, nykyään 40-vuotias, ja Lily, nykyään 31-vuotias, syyttävät Nothia raiskauksesta. Naiset ottivat The Hollywood Reporteriin yhteyttä toisistaan tietämättä. Naiset eivät myöskään tunne toisiaan.

Raiskaukset tapahtuivat naisten mukaan vuosina 2004 ja 2015. Naiset käyttävät pseudonyymejä peittääkseen henkilöllisyytensä.

Toimittajana toimiva Lily otti THR:ään yhteyttä jo elokuussa. Viihdebisneksessä työskenteleävä Zoe taas otti yhteyttä lehteen lokakuussa. Hän pelkää menettävänsä työnsä, mikäli hänen henkilöllisyytensä tunnistetaan.

– Jokin naksahti minussa, kun näin, että hän palasi Sinkkuelämää-rooliinsa. Olin haudannut tapauksen mielestäni vuosien ajaksi, mutta nyt oli aika tuoda tämä tapaus julkisuuteen, Zoe kertoo. Hän toivoo samalla myös muiden uhrien kertovan tarinansa.

Noth vastasi THR:n haastattelupyyntöön seuraavanlaisesti:

– Olen tavannut nämä henkilöt vuosia, jopa vuosikymmeniä sitten. Heidän syytöksensä ovat valheellisia. Nämä tarinat voisivat olla 30 vuotta tai 30 minuuttia vanhoja, mutta minulle ei merkitsee aina ei. Siihen vedän rajan. Tapaamisemme olivat yhteisymmärrykseen perustuvia. Voimme myös kyseenalaistaa miksi nämä tarinat tulivat esille juuri nyt. Tiedän kuitenkin sen, etten ole raiskannut heitä, Noth kertoo.

Zoe väittää Nothin raiskanneen hänet vuonna 2004 New Yorkissa näyttelijän asunnossa. Lilyn tarina on hyvin samankaltainen.

Lue pitkä THR:n juttu täältä.

Lisää luettavaa