Kamera seuraa karaokekansaa uudessa kotimaisessa elokuvassa

Suomalaiset eivät näytä tunteitaan – he laulavat karaokea.

5.5.2022 12:30

Karaokeparatiisi on dokumenttielokuva, joka kertoo suomalaisille rakkaasta harrastuksesta, karaokesta. Kamera seuraa karaokekansaa mitä ihmeellisempiin paikkoihin, joissa laulu raikaa, niin ilossa kuin surussakin.

Elokuvan päähenkilöillä on kullakin elämää suurempi tarina kerrottavanaan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Einari Paakkasen edellinen pitkä dokumentti oli Isäni tähtien takaa, jonka tunnistettava tyyli jatkuu tässä dokumenttielokuvassa.

Dokumenttielokuva seuraa viittä suomalaista.

Evi on karaokejuontajana yli 20 vuotta työskennellyt jyväskyläläinen. Hän on alan piireissä tunnettu hahmo, joka on kiertänyt autollaan Suomea ristiin rastiin jo yli 5000 keikan verran. Hän yhdistää rakkauden ja menetyksen tarinat, jotka löytyvät karaoken kliseen takaa.

Toni, maailman ujoin kaveri, rohkaistuu lavalle kerta toisensa perään.

Kari etsii rakkautta ja laulaa öisin autokorjaamossaan.

Elina ei pysty kävelemään Parkinsonin taudin takia, mutta punk-kappaleet saavat hänen sielunsa lentämään.

Laura laulaa, koska puhuminen on tuskallista.

Karaokeparatiisi saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 12 elokuuta. Elokuvan traileri on juuri julkaistu.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia