Kauhuelokuvasarjan kolmas osa tarjoaa vakavampaa otetta ja rujoa väkivallalla mässäilyä

Kauhuelokuvasarjan kolmas osa antaa vihdoin katsojalle vastauksia.

19.1.2017 10:00

Ensimmäinen The Purge (Suomessa Puhdistuksen yö, 2013) oli mielenkiintoinen suljetun tilan kauhuelokuva ja moraalikokeilu. Lähitulevaisuudessa Yhdysvalloissa kaikki rikollisuus on sallittua kerran vuodessa 12 tunnin ajan eikä poliisi riennä apuun. Elokuva ei kuitenkaan yltänyt ihan täyteen potentiaaliin, ja ideasta olisi helposti ammentanut paljon enemmän.

Seuraavana vuonna ilmestynyt Puhdistuksen yö: Anarkia ammensi jo ideasta enemmän ja laajensi tapahtumat usean eri ihmisryhmän koitoksiin ja paikkoihin. Samalla kuitenkin ensimmäisen elokuvan vakavampaa otetta höllättiin ja meininki oli huomattavasti mässäilevämpää.

Suoraan dvd:nä ja blu-rayna Suomessa ilmestynyt The Purge: Election Year vastaa katsojalle aiempia elokuvia enemmän kysymykseen miksi. Tarina ei enää keskity pelkkään puhdistuksen yöhön vaan taustoittaa moraalidilemmaa aina poliittiselle tasolle asti.

Vakavampi ote taustatarinaan tulee tarpeeseen, sillä itse puhdistuksen yö menee entistä enemmän pelleilyksi ja rujolla väkivallalla mässäilyksi, joka kuitenkin parhaimmillaan toimii intensiivisesti.

Mielenkiintoisen lisän tuo myös elokuvan nimi, jota on vaikea olla yhdistämättä Yhdysvaltojen viime syksyn tapahtumiin.
Lisänä kaksi lyhyttä taustakoostetta ja poistettuja kohtauksia

Elokuva ★★★
Ekstrat ★★

The Purge: Election Year. Yhdysvallat 2016. Dvd & blu-ray. Ilmestymispäivä 26.11.2016.

Lisää luettavaa