Kaunis The Mandalorian- ja Deadpool-tähti joutui somemyrskyyn kyseenalaisten koronakommenttien takia

Koronapandemia ei ota laantuakseen.

8.9.2020 20:05

The Mandalorianin kakkoskausi käynnistyy ensi kuussa. Nyt sarjan tähti, Deadpoolissakin nähty entinen vapaaottelijasuuruus Gina Carano on joutunut myrkyn silmään koronakommenttiensa takia.

Carano aiheutti kohun Twitterissä muutamalla kommentillaan. Carano haluaisi, että ihmiset saisivat avata yritystensä ovet USA:ssa kuten ne olivat ennen koronapandemiaa. Carano ihmettelee samalla, mikseivät yritykset voisi avata oviaan, vaikka samalla ihmiset protestoivat kaduilla.

Hän vertaa USA:n tilannetta muuhun maailman, ja ihmettelee miksi muualla voi käydä töissä. Hän myös vetoaa siihen, että nyt ihmiset kuolevat koronan takia itsemurhiin, yliannostuksiin ja murhiin kotona.

Ihmiset kommentoivat välittömästi.

Vaikka suurin osa ihmisistä ei kuolekaan koronaan, on maailmassa miljoonia riskiryhmäläisiä, jotka saattavat virukseen kuolla. Perusterveiden ja nuorten pitää suojella juuri näitä vanhoja ja sairaita ihmisiä.

Toisaalla taas Caranolle opetettiin, että bisnekset ovat muualla maailmassa auki, koska muualla oltiin jo useiden kuukausien pakkokaranteenissa.

Alla myrskyn aiheuttaneet twiitti.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia