Kehuttu ruotsalainen vampyyrikauhu käännetään TV-sarjaksi Yhdysvalloissa

18.3.2015 16:21

John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen -romaani adaptoidaan yhdysvaltalaiseksi TV-sarjaksi, kertoo The Hollywood Reporter.

Sarjan tuottaa A&E-kanava, ja siitä vastaavat Teen Wolf -sarjan showrunner Jeff Davis sekä samaisen sarjan näyttelijä-käsikirjoittaja Brandon Boyce. Sarjan sanotaan pohjautuvan Lindqvistin romaaniin, joka on aiemmin tehty elokuviksi sekä Ruotsissa Tomas Alfredsonin toimesta että Yhdysvalloissa Matt Reevesin ohjaamana.

THR viittaa uutisessaan sarjan sijoittuvan Vermontin lumisiin maisemiin. Lindqivistin romaanissa on useita tapahtumia, joihin ainoastaan viitattiin molemmissa elokuvissa, joten sarjalla on mahdollisuus ammentaa paljon kirjan tunnelmaa ja tarinaa pidemmän kaarensa avulla.

Sarjan tuotantoaikataulusta tai näyttelijäkiinnityksistä ei vielä ole tietoa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa