Kevin Costner vakuuttaa, että kaikki Horizon-elokuvasarjan neljä osaa tehdään ja julkaistaan.
”En tiedä miten seuraavat kolme osaa tehdään, mutta ne tehdään”.
”Täytyy vain laittaa jälleen kädet saveen ja alkaa työstämään”, hän kommentoi Varietylle.
Neliosainen elokuvasarja joutui vaikeuksiin heti kättelyssä. Kesäkuun lopulla julkaistun ensimmäisen elokuvan vastaanotto oli nihkeä, joka johti siihen, että kakkososan julkaisua lykättiin.
”Lykkäys johtui siitä, että ykkösosa ei ollut menestys. Studio teki päätöksen julkaista kakkososa vain kuusi viikkoa ykkösosan jälkeen. Sama studio teki nyt päätöksen olla julkaisematta”.
”Oma suunnitelmani oli julkaista kakkososa 5-6 kuukautta ykkösosan jälkeen, joten nyt palattiin siihen”, Costner kommentoi.
Horizon: An American Saga – Chapter 2 näytettiin toissa päivänä Venetsiassa, mutta tietoa ei ole, milloin elokuva saapuu teattereihin.
Kolmososaa kuvataan parhaillaan ja tarkoituksena on saada leffa purkkiin vuoden loppuun mennessä. Costnerin mukaan nelososa on käsikirjoituksen osalta valmis.
Lähde: Film News