Kevin Spaceyn oikeudenkäynti käynnistyi Lontoossa. Näyttelijää syytetään eriasteista seksuaalisista häirintätapauksista.
Syyttäjä Christine Agnew kutsui Spaceyta seksuaalikiusaajaksi, joka saa iloa muiden ihmisten tuntiessa olonsa epämukavaksi ja voimattomaksi.
Samalla syyttäjä muistutti, että Spaceyta on jo aiemmin syytetty miesten haarovälien kourimisesta sekä muista teoista.
Spaceyta syytetään yhteensä 12 seksuaalisesta häirinnästä vuosien 2001–2013 aikana.
– Yksikään näistä miehistä ei halunnut, että Kevin Spacey Fowler koskettelisi heitä seksuaalisesti, eikä hän juuri välittänyt uhriensa tunteista. Hän teki tekonsa omien seksuaalisten himojensa ajamana. Syytetty väittää, että syytökset ovat keksittyjä. Spacey myöntää, että hän harrasti seksiä yhden miehen kanssa, mutta se oli suostumuksellista, Agnew sanoi.
Spacey vapautettiin viime vuonna syytteistä, joiden mukaan hän olisi käyttänyt seksuaalista väkivaltaa tekohetkellä 14-vuotiasta näyttelijä Antony Rappia kohtaan vuonna 1986.
Lähde: Comingsoon