Kirja-arvio: Kirsikka Saaren esikoisromaani kuvaa nuoruutta herkkyydellä

Hölmö nuori sydän ilmestyy lokakuussa myös elokuvana.

19.9.2018 10:05

15-vuotias Lenni on rakastunut. Yleensä hintelärakenteinen Lenni saa tyytyä ihailemaan suosittua Kiiraa kaukaa. Eräissä bileissä Kiira vihdoin huomaa Lennin. Sen jälkeen Lenni pyytää Kiiraa treffeille aina hänet nähdessään, toistuvista pakeista huolimatta.

Kirsikka Saaren 
esikoisromaani Hölmö nuori sydän maalaa Itä-Helsingin lähiöistä kuvan, joka ainakin siellä kasvaneelle on täysin tunnistettavissa. Nuoret käyvät koulua Myllypurossa mutta viettävät vapaa-aikaansa myös Itiksessä ja Puotinharjun ostarilla.

Romaanissa Lennin ja Kiiran näkökulmat vuorottelevat. Nuorten kautta kuvataan hienosti kasvamiseen liittyvää oman identiteetin etsimistä. Erityisen haastavaksi tilanne muuttuu, kun Kiira tulee yllättäen raskaaksi. Kiira päättää pitää lapsen ja Lenni lupaa olla tukena. Liian suuri vastuu kuitenkin pelottaa isätöntä, kypsymätöntä Lenniä.

Lenni löytää isähahmoksi Jannen, joka harrastaa nyrkkeilyä, viihtyy ostarin baarissa ja tuntuu jostain syystä olevan katkera maahanmuuttajille. Janne johdattaa Lennin Fight Clubin maailmaan. Lenni huomaa pian päätyneensä nelikymppisten skinien porukoihin. Lähipiiri ei enää tunnista Lenniä – vähiten poika itse. Silti hän ei osaa pysäyttää itsestään purkautuvaa tuhovoimaa.

Lennin ja Kiiran elämässä kaikki on yhtäkkiä sekavaa. He käyvät läpi hämmentäviä kasvuprosessejaan ja yrittävät samalla tutustua toisiinsa.
Hölmö nuori sydän kuvaa herkkyydellä nuoruutta ja oman itsensä löytämisen vaikeutta. Mukana kulkee tärkeitä sivuteemoja kuten rasismi ja vanhempien valta suhteessa jälkikasvuunsa.

Saari on aikaisemmin käsikirjoittanut Selma Vilhusen ohjaaman lyhytelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa? Elokuva oli Oscar-ehdokkaana vuonna 2014.
Hölmö nuori sydän -romaanin pohjalta ilmestyy lokakuussa Vilhusen ohjaama elokuva, jonka Saari on käsikirjoittanut.

Susanna Karhapää

★★★★

Hölmö nuori sydän. Kirjoittanut Kirsikka Saari. Kustantaja Otava. 205 sivua.

Lisää luettavaa