Kirja-arvio: Palkittu romaani kääntyi myös televisiosarjaksi – Vaihtoehtoisessa menneisyydessä etsitään menolippua vapauteen

Colson Whitehead yhdistelee romaanissaan brutaalia realismia runollisen kerrontaan.

17.8.2021 12:30

Keskiyön pikajuna -kirja ja sen pohjalta tehty elokuva saivat nimensä vankilaslangista, ja sillä tarkoitetaan pakoa. Maanalainen rautatie on samanlainen käsite, jota Colson Whiteheadin romaanissa käyttävät puuvillaplantaasien orjat.

Todellisuudessa se oli salaisten kulkuyhteyksien ja turvatalojen muodostama pakoverkosto, mutta Whiteheadin kertomana se on muuttunut konkreettiseksi rautatieksi maanalaisine asemineen.

Maanalainen rautatie sijoittuu 1800-luvun Georgiaan. Kirjan keskushahmo on nuori nainen nimeltä Cora, joka on raatanut koko ikänsä orjana plantaasilla. Coran äiti on paennut aikoinaan ilman tytärtään, ja se on jättänyt Coraan jälkensä.

Jo kirjan ensimmäisessä lauseessa toinen orja nimeltä Caesar ehdottaa pakoa. Vastahakoinen Cora lähtee lopulta mukaan pakoyritykseen, kun olot plantaasilla muuttuvat sietämättömiksi.

Cora ja Caesar pakenevat maanalaista rautatietä pitkin kohti Etelä-Carolinaa, mutta perässä seuraa karanneiden orjien jäljittäjä.

Kirjassa kuvataan vaikuttavasti orjien kärsimyksiä ja vainoa.

Monissa viime vuosien kirjoissa ja elokuvissa on viitattu nykyajan Amerikkaan, kun aiheena on rodullinen epätasa-arvo.

Whitehead sen sijaan tekee rinnastuksia juutalaisten kärsimyksiin natsi-Saksassa. Sitä korostaa jakso, jossa Cora piileksii ullakolla Anne Frankin tapaan.

Vaikka Cora on romaanin päähenkilö, tarinaan limittyvät myös kertomukset hänen äidistään ja isoäidistään.

Romaanin vahvuus on siinä, miten Whitehead yhdistelee paikoin brutaaliakin realismia runollisen kerrontaan ja unenomaisiin elementteihin. Jo pelkkä lähtökohta konkreettisesta maanalaisesta rautatiestä on kiehtovaa vaihtoehtoista historiaa.

New Yorkissa syntynyt ja siellä edelleen vaikuttava Colson Whitehead (s. 1969) on monien palkittujen romaanien kirjoittaja. Maanalainen rautatie julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 2016, ja se voitti kaksi merkittävää palkintoa: Pulitzerin ja National Book Awardin.

Romaanin pohjalta on tehty kehuttu kymmenosainen televisiosarja The Underground Railroad, jonka on ohjannut Oscar-palkitun Moonlightin tekijä Barry Jenkins. Sarja tuli katsottavaksi Amazon Primeen toukokuussa. Kirjan suomennos ilmestyi sopivasti samoihin aikoihin.

Jussi Huhtala

★★★★

Maanalainen rautatie. The Underground Railroad. Kirjoittanut Colson Whitehead. Suomentanut Markku Päkkilä. Kustantaja Otava. 347 sivua.

Lisää luettavaa