Netflixin uusi alkuperäiselokuva Länsirintamalta ei mitään uutta perustuu Erich Maria Remarquen vuoden 1929 klassikkoromaaniin, joka on filmattu pari kertaa aikaisemminkin. Pian kirjan ilmestymisen jälkeen tehty vuoden 1930 filmatisointi on elokuvahistorian merkkiteoksia, joten uusi versio herättää epäluuloa. Onko se ylipäänsä tarpeellinen?
Lewis Milestonen elokuvasta on jo pian sata vuotta aikaa. Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva sotaelokuva tehtiin aikakaudella, jolloin oltiin siirtymässä mykkäelokuvasta ääneen. Näyttelijätyökin näyttää paikoin teatraaliselta ja vanhentuneelta, vaikka elokuvassa on vaikuttavia jaksoja, jotka eivät vanhene koskaan. Kohtaus, jossa päähenkilö tavoittelee kädellään perhosta, on elokuvahistorian unohtumattomimpia hetkiä.
Uuden version oikeutusta puoltaa muutama olennainen seikka. Uusi elokuva on lähtökohdiltaan autenttisempi. Milestonen versio ja vuoden 1979 televisioelokuva olivat amerikkalaisia tuotantoja. Remarquen romaani kertoo kuitenkin saksalaisista sotilaista, ja uusi elokuva on tehty saksalaisin voimin saksan kielellä näyteltynä.
Edward Bergerin ohjaama uusi filmatisointi on tehty tuotantoresursseja säästämättä, ja se näkyy lopputuloksessa. Lavastus ja taistelukohtaukset ovat uskottavia. Kuvaus valoineen, varjoineen ja ilmakuvineen näyttää upealta. Volker Bertelmannin uhkaava musiikki on kuin kauhuelokuvasta.
Jos jossain tarinassa sota on mieletöntä, niin Remarquen omakohtaisia kokemuksia sisältävässä romaanissa. Teksti on runollista ja humaania, mikä tuo traagisiin kokemuksiin vahvoja kontrasteja. Se välittyy myös uudessa elokuvassa. Elokuvan alussa nähdään kauniita luontokuvia metsistä ja pentujaan hoitavasta kettuemosta. Mieleen tulee Terrence Malickin Veteen piirretty viiva: luonto ja eläimet edustavat jotain puhdasta ja viatonta – myös ihmisluonto, ennen kuin se turmeltuu.
Elokuvan keskushahmo Paul Bäumer (Felix Kammerer) on nuori saksalainen sotilas, jonka isänmaallisuus ja idealismi muuttuvat vähitellen kyynisyydeksi ja välinpitämättömyydeksi.
Länsirintamalta ei mitään uutta on paljon lohduttomampi kuin monet muut sotaelokuvat. Tässä tarinassa ei ole yhtään sankarillista sotilasta. Taisteleminen on täysin turhaa, eikä sillä saavuteta voittoja. Hallitsevinta on kuoleman pelko. Tappaminen tuntuu Paulista ensin väärältä, mutta myöhemmin hän ei enää jaksa välittää.
Vanhempi rintamatoveri Katcinsky eli ”Kat” (Albrecht Schuch) muistuttaa hieman Tuntemattoman sotilaan Rokkaa, mutta hän ei ole tilanteen tullen samanlainen yliluonnollinen tappokone vaan tavallinen ihminen, jonka paras ominaisuus on olla viisas ja lempeä isähahmo.
Edward Berger on ottanut mukaan elementtejä, joita ei ole kirjassa eikä aiemmissa filmatisoinneissa. Elokuvassa on nyt rinnakkainen juoni, jossa Daniel Brühlin esittämä saksalainen poliitikko yrittää saada rauhaa aikaan ranskalaisten kanssa. Nämä kohtaukset tapahtuvat siistissä sisätiloissa, mikä tuo lisää vastakohtaisuutta rintaman lialle ja mudalle.
Uusi osuus muuttaa myös elokuvan loppua. Kirja ja aiemmat elokuvat päättyvät, kun sota on vielä kesken. Nyt mukana on rauhanjulistus. Brühlin henkilöhahmo tuo elokuvaan laajempaa historiallista perspektiiviä kuin kirjassa esitetty rintamasotilaan näkökulma. Nämä kohtaukset jäävät hieman irrallisiksi ja vievät huomiota pois pääjuonesta, mikä samalla vähentää elokuvan tehoa.
Vuoden 2022 Länsirintamalta ei mitään uutta on puutteistaan huolimatta voimakas elokuva, joka puoltaa paikkaansa aiempien filmatisointien joukossa. Se onnistuu välittämään Remarquen kirjan hengen ja tuomaan modernia elokuvallista otetta. Uuden elokuvan ansioksi voi lukea myös sen, että se muistuttaa Remarquen romaanin olemassaolosta. Kirja on ajattomampi kuin yksikään filmatisoinneista.
Jussi Huhtala
Tähdet ★★★★