”Pelottavin kauhuelokuva vuosiin” tulee sittenkin Suomeen – tosin näillä näkymin vain yhteen näytökseen

Monia leffafaneja harmitti, kun kohuttu kauhuelokuva The Witch ei tullutkaan Suomeen. Nyt elokuvan voi kuitenkin nähdä Helsingissä.

16.6.2016 07:30

Finnkinon sivuilta paljastuu, että monien odottamasta The Witch: A New-England Folktale -elokuvasta löytyy esitys Finnkinon verkkokaupasta. Tosin esityksiä on vain yksi, eikä elokuvaa ole tekstitetty. Tekstityksen puute on harmillista, sillä elokuvan vanhahtavasta englannin kielestä on välillä vaikea saada selvää.

Elokuva esitetään tiistaina 21.6. klo 19 Helsingin Kinopalatsissa. Emme tiedä onko näytöksiä tulossa lisää.

The Witch on kerännyt maailmalla valtavasti kehuja, ja sitä on muun muassa sanottu pelottavimmaksi kauhuelokuvaksi vuosiin. Suomeen sitä ei kuitenkaan saatu, ja innokkaimmat leffafanit ovat käyneet katsomassa sitä Tallinnassa, missä voi teattereissa nähdä useita elokuvia, joita Suomeen ei tuoda. The Witch on nähty Suomessa vain Night Visions -festivaalilla ja joissain muissa erikoisnäytöksissä.

Linkki: Finnkino

Lisää luettavaa