Kokkaileeko Wes Anderson huumeita seuraavassa elokuvassaan? Breaking Bad -tähti ja monia muita mukana

13.10.2015 10:26

Maailman komeimmaksi mieheksikin tituleerattu (ei lähteitä) Jeff Goldblum on jokaviikkoisella jazz-keikallaan paljastanut näyttelevänsä Wes Andersonin seuraavassa elokuvassa, josta vasta uutisoimme.

Goldblum paljasti jazzin soittelun seassa koiramaisen animaatioelokuvan saavan mukaansa myös muita Andersonin vakkareita Bob Balabanin ja Edward Nortonin äänien muodossa. Uusin tulokas tähän maailmaan on Breaking Bad -sarjan jälkeen kovaan kysyntään joutunut Bryan Cranston.

Näyttelijä kertoi elokuvan olevan ”japanilaishenkinen”, mutta ei paljastanut, mitä tämä varsinaisesti tarkoittaa.

On hyvin mahdollista, että Rushmoren jälkeen jokaisessa Andersonin elokuvassa nähty Bill Murray kuullaan myös koira-animaatiossa, sillä Cranston, Norton, Anderson ja Murray ovat nähty yhteisellä illallisella New Yorkissa.

Lähde: Nerdist

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa