Kotikatsojien ei tarvitse odottaa The Batmanin näkemistä enää kauaa

Kehuttu elokuva saapuu HBO Maxille jo ensi viikolla.

11.4.2022 12:00

Maaliskuun alussa teattereihin liitänyt Lepakkomiehen uusin toimintaseikkailu The Batman on saapumassa suoratoistettavaksi jo aivan pian. Elokuva lisätään HBO Maxin katselukirjastoon ensi viikon maanantaina 18. huhtikuuta.

Asiasta ilmoitti tänä aamuna HBO Max omissa viestintäkanavissaan. Warner Brothersin kanssa tekemänsä sopimuksen puitteissa suurin osa studion uutuusprojekteista ilmestyy valkokankaalta suoratoistettavaksi palveluun vain 45 päivän kuluessa.

Matt Reevesin ohjaamaa ja Robert Pattinsonin sekä Zoë Kravitzin päätähdittämää elokuvaa on ylistetty suuresti varsinkin sen visuaalisuuden puolesta. Episodin arviossa se sai täydet viisi tähteä.

Jos elokuvaa ei syystä tai toisesta ole ehtinyt vielä valkokankaalta katsastamaan, ei tarvitse siis odotella enää kauaa päästäkseen sukeltamaan Gothamin synkille kaduille kätevästi omalta kotisohvalta käsin.

Alla The Batman -traileri.

 

Lisää luettavaa