Kotimainen eurodance -elokuva tähtää maailmalle

10.3.2015 12:03

Tavarataivas -menestysdokumentin ohjaaja Petri Luukkaisen seuraava projekti Never-ending Dream tulee olemaan ensimmäinen eurodance -elokuva koko maailmassa. Elokuvan on tarkoitus tulla valmiiksi vuoden 2016 lopussa.

Projekti on herättänyt useiden genren suurimpien edustajien huomion, sillä jo ennakkotrailerissa nähdään mm. Dr. Alban, Pandora ja Captain Jack.

Elokuvan käsikirjoittaa menestysnäytelmä Kaspar Hauserin käsikirjoittaja Johannes Ekholm. Tuotantoyhtiö Never-ending Dreamin takana on kotimainen Sons of Lumiére.

”Teemme elokuvaa Suomesta käsin, mutta englanniksi ja kansainväliselle yleisölle. Artistit ovat jo tässä vaiheessa lähteneet ihailtavasti mukaan”, elokuvan tuottaja Mete Sasioglu kommentoi.

Dokumentti on siinäkin mielessä poikkeuksellinen, että joukkorahoitus näyttelee tärkeää roolia. 

Sasioglu kommentoi viime perjantaina mesenaatti-sivustolla alkanutta kampanjaa: ”Kampanja on lähtenyt hyvin käyntiin. Eurodance on sukupolvikokemus ja selkeästi muutkin kuin tekijät ovat sitä mieltä että tällaista elokuvaa tarvitaan.”

Tuottaja huomauttaa kuitenkin, että maaliin on vielä matkaa, ja uudet lahjoittajat toivotetaankin lämpimästi tervetulleiksi.

Kuva elokuvasta Never-ending Dream.

(Episodi/JR)

Lisää luettavaa