Kotimaisilla elokuvilla tänä vuonna yli miljoona katsojaa

13.9.2010 10:59

Kotimaiset elokuvat ovat keränneet tämän vuoden aikana jo yli miljoona katsojaa. Kotimaisten elokuvien katsojamäärät ovat nousseet noin 17 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta. Vuonna 2009 miljoonan katsojan raja ei ylittynyt koko vuonna. Kaiken kaikkiaan elokuvissakäynnit ovat lisääntyneet noin kuusi prosenttia edellisvuodesta.

Vuoden katsotuin kotimainen elokuva on Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja polkupyörävaras, joka on kerännyt jo 320 000 katsojaa. Räppääjä on tähänastisen vuoden kaikista elokuvista toiseksi katsotuin, vain Sinkkuelämää 2:lla on hieman enemmän katsojia, noin 330 000. Risto Räppääjä on menestynyt erinomaisesti vuonna, jolloin kansainväliset koko perheen elokuvat kuten Liisa Ihmemaassa ovat myös keränneet suuria yleisöjä.

Suomalaista aikuisyleisöä on puhutellut Kari Väänäsen ohjaama Havukka-ahon ajattelija 211 000 kävijällään. Kolmas yli 100 000 katsojaa kerännyt elokuva on Marja Pyykön ohjaama Sisko tahtoisin jäädä. Elokuva on koonnut jo lähes 120 000 kävijää elokuisen ensi-iltansa jälkeen ja on edelleen kymmenen katsotuimman elokuvan joukossa. Arto Halosen viime perjantaina ensi-iltaan tullut Prinsessa avasi myös hienosti, elokuvalla on ennakkonäytökset mukaan lukien jo lähes 30 000 katsojaa.

Tänä vuonna myös kotimaiset dokumenttielokuvat ovat menestyneet poikkeuksellisen hienosti. Vuoden 16:a kotimaisesta ensi-illasta seitsemän ovat olleet dokumenttielokuvia ja nämä dokumentit ovat keränneet yli 10 prosenttia kaikista kotimaisten elokuvien katsojista. Katsotuin dokumenttielokuva tällä hetkellä on Joonas Neuvosen Reindeerspotting – pako joulumaasta 64 000 katsojalla. Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen Miesten vuoro lähestyy 35 000 katsojan rajaa ja viikko sitten ensi-iltaan tullut Mika Kaurismäen Vesku, elokuva Vesa-Matti Loirista on samoin matkalla kohti kymmeniä tuhansia katsojia.

Syksyn aikana on luvassa vielä kuusi kotimaista ensi-iltaa, seuraavana vuorossa on Timo Koivusalon suurelokuva Täällä Pohjantähden alla 2, joka avaa teattereissa 24.9.

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Lisää luettavaa