Kuin raivo härkä -elokuvan esikuva, nyrkkeilijälegenda Jake LaMotta on kuollut

Elokuva sai lukuisia Oscar-ehdokkuuksia.

20.9.2017 19:02

Nyrkkeilijälegenda Jake LaMotta on kuollut 96-vuoden iässä. Uutisesta kertoi mm. Hollywood Reporter.

LaMotta oli aikanaan keskisarjan maailmanmestari. Myöhemmin urallaan hän teki töitä myös näyttelijänä ja stand up-koomikkona. Hänellä oli pieni rooli mm. Paul Newmanin tähdittämässä klassikossa Suurkaupungin hait.

Vuonna 1970 Robert De Niro sai käsiinsä LaMottan muistelmat Raging Bull: My Story. Tuottajat suostuivat tekemään elokuvan De Niron kanssa ainoastaan, mikäli hän saisi Martin Scorsesen ohjaamaan sen. Näin syntyi 8 Oscarin ehdokas Kuin raivo härkä.

Elokuva sai vain kaksi palkintoa: parhaasta leikkauksesta ja miespääosasta De Nirolle, joka oli lihottanut elokuvaa varten yli 20 kiloa.

Kuva elokuvasta Kuin raivo härkä

Lisää luettavaa