Mission: Impossible – The Final Reckoning -ohjaaja Christopher McQuarrien oli tosiaan tarkoitus puhua urastaan Cannesin päälavalla. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että se on hyvin kiinnostava ura.
McQuarrie on käsikirjoittanut sellaisia elokuvia Epäillyt (The Usuale Suspects, 1995), Edge of Tomorrow (2014) ja Top Gun: Maverick (2022). Hän tuotti Valkyrien (2008). Viime vuosina hän on erikoistunut työskentelemään Tom Cruisen kanssa. Se myös lienee syy sille, että Cruise tuli lavalle luennon aikana – ja jäi. Se ilahdutti kaikkia, jotka jo odottavat heidän uuden elokuvansa ensi-iltaa.
– Hänen käsikirjoituksia lukiessaan voi nähdä ja tuntea elokuvan. Tunsin tekijän mielen. Syy on yksinkertainen, ei mitään rakettitiedettä: Me molemmat rakastamme elokuvia. Se on intohimo, tähti julisti.
McQuarrie muistelee hämmästyneensä istuessaan ensimmäistä kertaa alas Cruisen kanssa.
– Se Tom Cruise oli hyvin erilainen persoona kuin Tom Cruise, jonka tunsin hänen elokuvistaan ja julkisuuden kautta. Olemme kasvaneet samojen elokuvien parissa samanlaisissa olosuhteissa. Tom on ikuinen opiskelija, hän on kiinnostunut oppimaan ihmisiltä ympärillään.
– Kun tekee ”Tom Cruise -elokuvaa”, se ei tarkoita, että Tom Cruise sanelee, mitä tehdään. Hän antaa eväät tehdä mitä haluaa tehdä. Sitten on itse valokeilassa ja täytyy oppia uimaan nopeasti, jotta ei uppoaisi.
McQuarrien monissa elokuvissa ollaan moraalisesti harmaalla alueella, ja hänellä on taipumus kallistua noirin suuntaan. Itse hän ei sitä huomannut.
– Se oli niin tiedostamatonta. Kun Epäillyt-elokuvan tekemisen jälkeen menin ystäväni kanssa katsomaan Romeo Is Bleeding -leffan, totesin sen nähtyämme: ”Jonain päivänä minäkin haluaisin tehdä noir-elokuvan.” Hän totesi: ”Vastahan sinä teit!”
Epäillyt tarjoili yleisölle yhden elokuvahistorian kuuluisimmista yllätyksistä ja voitti kaksi Oscaria, toisen niistä McQuarrien käsikirjoitukselle. Mutta käsikirjoittamisen ja ohjaamisen välinen kuilu on valtava.
– Käsikirjoittaminen on kuin lohkareen työntämistä ylös vuorenrinnettä. Ohjaaminen on juoksemista alas vuorenrinnettä lohkareen vieriessä perässäsi. Mitä isompi elokuva sitä isompi lohkare. Mission: Impossible on varsinainen maanvyöry.
McQuarrie paljastaa M:I-elokuvien mantran olevan ”selkeys ja maantiede”.
– Ne ovat toiminnan perusedellytykset. Ennen jännitystä, ennen mitään muuta. Mission: Impossible – Falloutissa oli ammuskelukohtaus, johon meillä ei ollut olevinaan aikaa. Päätin päästää itseni helpolla ja tehdä heiluvalla käsivarakameralla käsittämätön toimintajakso. Yritin, eikä minusta ole sellaiseen, hän nauraa.
– Tajusin, ettei sellainen välitä mitään kommunikaatiota. Selkeys ja maantiede palvelevat hahmoja ja pitävät yleisön kiinnostuksen yllä. Ja jokaisen elokuvan lopussa, kun lopputekstien viimeiset rivit rullaavat ja musiikin viimeiset nuotit alkavat hiipua, Tom kumartuu puoleeni ja sanoo: ”Pystymme vieläkin parempaan.” Vain kerran, Final Reckoningin kohdalla, olen vastannut: ”Teimme sen juuri.”
Odotukset elokuvaa kohtaan ovat korkealla. Myös siinä olevia stuntteja kohtaan, ja niistähän Cruise tykkää puhua eniten.
– En oikeastaan koskaan ole pannut pahakseni tuntemattoman eteen joutumista. Sellainen tunne minulla on. Monia tuntematon saattaa pelottaa kovastikin, minä taas haluan oppia tuntemaan sen. Niin ajattelen stunteistakin. Meillä on kaikenlaisia syitä sille, miksi emme tee erinäisiä asioita elämässämme. Niinpä sanonkin kaikille: ”On parempi tehdä ja yrittää kuin istua ja toivoa, että olisi tehnyt niin. Älkää odottako, kunnes tähdet ovat oikeassa asennossa, koska niin ei koskaan tapahdu. Elokuvat eivät ole täydellisiä, ihmiset eivät ole täydellisiä, elämä ei ole täydellistä, joten antakaa palaa.”
– Kadunko asioiden ehdottamista Tomille? Kyllä. Tämän elokuvan loppupuolen huimin stuntti johtui siitä, että typeryyttäni näytin Tomille TikTokista jotain, jonka oletin huvittavan häntä. Hän sanoi: ”Minä pystyisin tuohon.” McQuarrie toteaa.
– Jos kuvaisin sellaisen kohtauksen kenen tahansa muun kuin Tom Cruisen kanssa, niin… no, ensinnäkin minulla ei olisi resursseja siihen. Toiseksi, työni olisi suurimmaksi osaksi sen tosiasian piilottamista, että kuvassa ei oikeasti ole näyttelijäni. Tomin kanssa kuvaamisen haaste on, että kaikkia pitää jatkuvasti muistuttaa, että siellä on oikeasti tähtemme.
– Tom sanoi, että haluaa tehdä painottomuustempun koneen siipien välissä. Sitä työkseen tekevät sanoivat, ettei tule tapahtumaan. Tom kiitti heitä heidän ajastaan ja menimme tapaamaan muita ihmisiä.
McQuarrie oivalsi jo aikaisin, että ”onnettomuudet johtuvat häiriötekijöiden kumuloitumisesta”.
– Kun aloin pohtia kohtausta pilottien näkökulmasta, en voinut antaa tilaa pelolle, stressille, ahdistukselle tai muulle paineelle. Ei ollut väliä, kuinka paljon päivässä oli aikaa. Ei ollut väliä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Pelko on hukattu tunne. Samoin stressi ja viha. Sellaisissa tilanteissa ne voivat johtaa jonkun kuolemaan. Kun kaikki on purkissa ja menee kotiin, voi stressata niin paljon kuin haluaa.
– Myöhemmin, kun Tomin kanssa katsomme leikkaushuoneessa, mitä olemme tehneet, toteamme: ”Jonkun olisi pitänyt pysäyttää meidät.”
– En tunne ketään näyttelijää, joka olisi parempi samastumaan yleisöön esiintyessään. Hän on täysin läsnä siinä kolmiulotteisessa tilassa muiden näyttelijöiden kanssa, mutta samalla hän näkee kohtauksen päässään valkokankaalta. Yhdessä kohtauksessa hän on yksin lentokoneessa. Spoileri: se on jännittävä kohtaus. Hän tutkailee tilannetta ja huomaa ongelmia. Se on kauniisti taustavalaistu kohtaus, mutta koneessa ei ole kuvausryhmää Tomin kanssa. Tom valaisi sen manipuloimalla konetta ja kameran fokusta. Hän oli oma kuvausryhmänsä!
– Usein kysyn, haluaako hän nähdä kuvaamamme materiaalin ja hän ihmettelee miksi. ”Minähän olin siellä. Minä tein sen.”
Marta Bałaga
