Kuningas Charles III kruunataan 6.5. Lontoossa. Yle näyttää koko tapahtuman suorana lähetyksenä TV1:ssä ja Yle Areenassa. Tilaisuuden selostaa Marjukka Havumäki kommentaattorinaan professori Tuomas Heikkilä Helsingin yliopistosta.
Ylen ulkomaantoimittajat Ilmari Reunamäki ja Sakari Nuuttila seuraavat maailmanlaajuista uutistapahtumaa paikan päällä Lontoossa.
Yle Uutiset seuraa kruunajaispäivää tiiviisti nettisivuillaan, ja yleisö voi myös osallistua chat-keskusteluun tapahtumasta. Lähetys alkaa lauantaina TV1-kanavalla klo 11.45.
Sunnuntaina 7. toukokuuta järjestetään kruunajaiskonsertti Windsorin linnassa, joka esitetään TV2-kanavalla 14.5. klo 21. Kuningas Charles III:n ja kuningatarpuoliso Camillan kruunajaisten kunniaksi järjestettävässä suurkonsertissa esiintyvät muun muassa Take That, Lionel Richie, Katy Perry ja Andrea Bocelli.
Tapahtumassa esiintyvät myös muun muassa filmitähdet Tom Cruise ja Joan Collins.
Windsorin pihamaalle konserttia seuraamaan pääsee seuraamaan 20 000 onnekasta katsojaa ja television kautta miljoonat ympäri maailmaa. Konsertti on katsottavissa Areenassa 12.7.2023 saakka.
Lisäksi perjantaina 5.5. TV1 esittää klo 19 dokumentin Kuningas Charles III. BBC:n juhladokumentti pohjautuu mittavaan arkistomateriaaliin ja kertaa Charlesin tähänastisen elämän huippuja ja laaksoja. Uusinta lauantaina klo 10.45. Dokumentti on katsottavissa Areenassa 2.5.2024 saakka. Katso alta näyte dokumentista.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.