Kuuntele Bruce Springsteenin hylätty laulu ensimmäiseen Harry Potter -elokuvaan

Erittäin kaunis laulu ei välttämättä riitä.

Toisinaan supertähdetkin saavat hylkääviä päätöksiä. Muusikko ja Oscar-voittaja Bruce Springsteen nimittäin innostui lapsilleen luetuista Harry Potter -kirjoista sen verran paljon, että päätti kirjoittaa pojalleen laulun joka on saanut kirjoista inspiraationsa.

I’ll Stand By You Always todella on kaunis kappale, mutta Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvan ohjaaja Chris Columbus joutui torjumaan kappaleen – Kirjailija J.K. Rowling ei halunnut elokuviin kirjoitettavan lauluja. Muutama viikko sitten Springsteen myönsi haastattelussa kappaleen olemassaolon, ja toiveensa että sitä käytettäisi jossakin toisessa lastenelokuvassa. ”Se on aika hyvä biisi”, Pomo sanoi.

Kappale laitettiin SoundCloudiin, mutta poistettiin pian sieltä. Kappale on vielä toistaiseksi kuultavissa YouTubesta. Kuuntele biisi alta.

Kuva elokuvasta Harry Potter ja viisasten kivi

Aiheeseen liittyvät jutut