Kynsikkään könsikkään paluu on tylsynyt jo ennen saapumistaan: ”Wolverine ei ole hyvä elokuva”

25.7.2013 09:58

Viikon odotetuin ensi-ilta, Marvelin mutantti Wolverinen toinen sooloelokuva ei pääse ylös edellisen epäonnistumisen luomasta kuopasta.

Uusi Wolverine-elokuva saa Suomen ensi-iltansa huomenna, 26. heinäkuuta. Episodin ensi-ilta-arviossa uutta tulemista ei kuitenkaan pidetty merkittävästi parempana kuin vuoden 2009 parjattua X-Men Origins: Wolverinea.

Arvion mukaan näennäisesti mutanttiahmatin kuolemattomuutta pohtivasta ja japanilaisen yrityksen pohjimmiltaan yksinkertaisesta valtakamppailusta on onnistuttu luomaan turhan sekava juonikudelma.

Viimeinkin hyvää Wolverine-elokuvaa odottanutta arvostelijaa ei pehmittänyt edes läpi koko elokuvan seuraava linkki aiempien X-Men-elokuvien tapahtumiin.

Lue koko arvio tästä.

(Episodi/JSV)

Lisää luettavaa