Lapin maisemia kuvataan kauniisti uudessa kotimaisessa luontoelokuvassa

Poroseikkailun traileri julkaistu.

Koko perheen luontoseikkailu kertoo villin Ailo-poron selviytymistarinan ensimmäisellä vuoden kestoisella vaelluksellaan.

Ailo – pienen poron suuri seikkailu -elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut ranskalainen luontoelokuvaohjaaja Guillaume Maidatchevsky. Toinen pääkuvaaja on niin ikään ranskalainen. Muilta osin elokuva on toteutettu pääsääntöisesti suomalaisvoimin.

Kertojana toimii Peter Franzén. ”On hienoa olla mukana viemässä Suomen luontoa ja Lappia maailmalle”, Franzén kertoo tiedotteessa.

Elokuvan teemoina ovat Lapin luonto, kesyttämätön erämaa sekä ikuinen äidin rakkaus, jonka ansiosta Ailo uskaltautuu seikkailuun yhdessä muiden villieläinten kanssa. Ailo  –pienen poron suuri seikkailu saa ensi-iltansa Suomessa 21.12.2018. Luontokuvaus näyttää trailerin perusteella erittäin kauniilta. Katso traileri alta.