Legendaarinen stara häipyi Guardians of the Galaxy Vol. 2 -kuvauksista – Chris Pratt romahti

Chris Pratt ei pelkää näyttää tunteitaan, sillä The Guardians of the Galaxy Vol. 2 -elokuvan kuvaukset menivät hänen Twitter-viestiensä mukaan vetistelyksi. Syynä oli kanssanäyttelijän kuvausten loppuminen.

13.5.2016 03:03

Uransa Quentin Tarantinon avustuksella uuteen nousuun saanut Kurt Russell esiintyy elokuvassa. Hänen esittämästään hahmosta ei ole vielä varmaa tietoa.

Joka tapauksessa, kun Russellin useamman viikon kestäneet kuvaukset elokuvassa tulivat päätökseen, se sai sekä ohjaaja James Gunnin että Chris Prattin vetistelemään.

Gunn kehui twiitissään Russellia todelliseksi talentiksi ja miellyttäväksi kaikin tavoin. Pratt kehui voimasanan avittamana Russellia parhaaksi ja sanoi, ettei Gunn ole ainut, joka itkee.

Twiitit alla.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa