Legendaarisen Carl Saganin elämästä tehdään elokuva

Edesmennyt legendaarinen astrofyysikko Carl Sagan saa elämäkertaelokuvan. Suuri yleisö tuntee hänet kenties parhaiten 1980-luvulla nähdystä dokumenttisarjasta Cosmos. Häntä on kiitelty tieteen kansantajuistamisesta.

Sagan oli SETI-projektin, eli maapallon ulkopuolisen älyn etsimisen vahva tukija ja vietti suuren osan elämästään tutkiessaan elämän mahdollisuutta muilla planeetoilla.

Sagan kirjoitti myös kirjan nimeltä Ensimmäinen yhteys, josta on tehty samanniminen elokuva. Pääosassa nähtiin Jodie Foster, ohjaajana Robert Zemeckis ja Sagan toimi leskensä Ann Druyanin kanssa osatuottajina. Elämäkertaelokuvan tuottajana toimii niin ikään Ann Druyan, jonka mukana olemisen toivotaan tuovan elokuvalle uskottavuutta, jota se tarvitsee kelvatakseen astrofyysikon uskollisimmille faneille.

Carl Saganilla oli määrä olla cameo-rooli Ensimmäinen yhteys -elokuvassa, mutta hän kuoli verisairauteen vuonna 1996 ennen kuin se ehdittiin kuvata.

Kuva: Wikipedia

Lähde: Tracking Board

(Episodi/MLE)

Aiheeseen liittyvät jutut